16
huhti

Hyvä elämä on sellaista, johon voi itse vaikuttaa

16 huhtikuun, 2012BlogiDemokratia, avoimuus ja lobbausVihreä blogi0 kommenttia

Asun Tampereen Pispalassa, joka on hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset voivat itse vaikuttaa omaan asuinympäristöönsä. Pispala on tunnelmallinen puutalokaupunginosa kahden järven välisellä harjulla. Reilut sata vuotta sitten Tampereen tehtaiden työläiset… Hyvä elämä on sellaista, johon voi itse vaikuttaa

16
huhti

Haetaan harjoittelijaa Satu Hassin toimistoon Brysseliin

16 huhtikuun, 2012Yleinen0 kommenttia

Harjoittelujaksot osuvat ajalle 27.8.2012 – 22.2.2013 ja 20.2.- 19.7.2013   Haetaan harjoittelijaksi opintojaan viimeistelevää opiskelijaa tai soveltuvista opinnoista juuri valmistunutta henkilöä (maks. kaksi vuotta tutkinnon saamisesta). Harjoittelijalta odotetaan oma-aloitteisuutta, joustavuutta sekä… Haetaan harjoittelijaa Satu Hassin toimistoon Brysseliin

13
huhti

Saisinko maksaa veroni?

13 huhtikuun, 2012Blogi0 kommenttia

Sain veroehdotuksen. Julkistan sen alun ja lopun. Bruttopalkka 42,19 euroa. Veronpalautus 15 224,92 euroa. Luit oikein. Tiedän kyllä missä mättää. Tämän EU-parlamenttikauden alusta eli melkein kolme vuotta sitten meppien palkkaus… Saisinko maksaa veroni?

12
huhti

Turkkilaisen aseistakieltäytyjän ja ihmisoikeusaktivistin Halil Savdan vapauttaminen

Kirjallisesti vastattava kysymys komissiolle Nikos Chrysogelos (Verts/ALE), Raül Romeva i Rueda (Verts/ALE), Bart Staes (Verts/ALE), Franziska Keller (Verts/ALE), Heide Rühle (Verts/ALE) ja Satu Hassi (Verts/ALE) 12.4.2012 Halil Savda pidätettiin 24.… Turkkilaisen aseistakieltäytyjän ja ihmisoikeusaktivistin Halil Savdan vapauttaminen

12
huhti

Pakkausten täyttöaste

12 huhtikuun, 2012Kirjalliset kysymyksetyksi kommentti

Komission vastaus» Kirjallinen kysymys komissiolle Satu Hassi (Greens/EFA) 12.4.2012 Direktiivi 94/62/EY pakkauksista ja pakkausjätteistä säätää toimista, joilla pyritään vähentämään pakkausjätteiden tuotantoa ja lisäämään niiden kierrätystä. Kyseinen direktiivi velvoittaa jäsenvaltiot mm.… Pakkausten täyttöaste

04
huhti

Onko takatalvi säiden "globaalia omituistumista"?

4 huhtikuun, 2012BlogiIlmasto ja energiaYmpäristö0 kommenttia

On huhtikuun alku, mutta hanget hohtavat valkoisina Tampereella. Toissayönä pihallemme satoi suunnilleen 40 cm uutta lunta. Eilen Pyynikillä kävellessä tuntui kuin olisi Lapissa, paksut hanget hohtivat kirkkaassa huhtikuun auringossa. Onko… Onko takatalvi säiden "globaalia omituistumista"?

02
huhti

Noin 25 vuotta sitten

2 huhtikuun, 2012Blogi0 kommenttia

Tämä perustuu Vihreän liiton 25-juhlassa Tampereella pitämääni puheeseen Hyvät ystävät, aion muistella menneitä. (Tampereen Finlaysonin entisessä tehtaassa sijaitsevan ravintola Ziberian) Ikkunasta näkyy kadun toisella puolen Frenckellin entinen tehdas. Syksyllä tulee… Noin 25 vuotta sitten

02
huhti

Kaupan keskittyminen käy kuluttajan ja tuottajan kukkarolle

2 huhtikuun, 2012Hämeen SanomatLehti- ym kirjoituksetTärkeitä asioita0 kommenttia

Ruokakauppa Suomessa on EU:n keskittyneintä. Kahdella isoimmalla eli S- ja K-ketjuilla on markkinoista peräti 80 prosentin osuus. Haittaako se ketään? Kyllä haittaa. Viime hallitus laski ruoan arvonlisäveroa 17 prosentista 13… Kaupan keskittyminen käy kuluttajan ja tuottajan kukkarolle

30
maalis

Öljynporaus Jäämerellä riskialtista

Avomerellä talvisin kalastavat tietävät, että kun pakkasella tuulee, aluksen kylkiin ja ylhäällä törröttäviin laitteisiin kertyy jäätä, jonka paino voi jopa kaataa paatin. Myös öljynporaajat Pohjoisella Jäämerellä ovat huomanneet, että porauslauttojen… Öljynporaus Jäämerellä riskialtista

29
maalis

Ydinvoima on huono idea – edelleen

29 maaliskuun, 2012Blogi0 kommenttia

Ydinvoimaa paremmat vaihtoehdot eivät ole enää teoriaa vaan käytäntöä. Tässä kuussa tuli vuosi Japanin kolmoistragediasta, maanjäristyksestä, tsunamista ja Fukushiman ydinvoimaonnettomuudesta. Ensi kuussa on Tshernobylin vuosipäivä. Fukushiman radioaktiivinen laskeuma näkyy Suomen… Ydinvoima on huono idea – edelleen