23
maalis

Energiansäästö vähentää riippuvuutta diktaattoreista

23 maaliskuun, 2023BlogiEU ja EurooppaIlmasto ja energiaYmpäristö0 kommenttia

Aamulehden pääkirjoitus 19.3. väitti, että rakennusten energiatehokkuusdirektiivillä EU pakottaisi tuhlaamaan rahaa ja rakennusmateriaaleja korjauskelvottomiin taloihin. Suomi on ollut EUn jäsen jo 28 vuotta ja yhä lehdissä julkaistaan pelottelu-uutisia, joissa milloin… Energiansäästö vähentää riippuvuutta diktaattoreista

03
maalis

Eduskuntavuosi 2022 ja vuoden 2023 alku

Kirjoitin tammikuussa 2022 Aamulehteen näin: “Koulun historiantunneilla kerrottiin, että ennen vanhaan puukaupungeissa syttyi iso tulipalo suunnilleen sukupolven välein. Palon jälkeen muistettiin varoa, mutta muiston haalistuttua roihahti taas.”  Vaikka kirjoitukseni käsittelikin… Eduskuntavuosi 2022 ja vuoden 2023 alku

27
loka

Ennallistamisasetuksesta

27 lokakuun, 2022BlogiEi Etusivun ajankohtaista nostoonEU ja EurooppaYmpäristö0 kommenttia

En saanut puheenvuoroa eduskunnan kyselytunnin keskustelussa EUn ennallistamisasetuksesta. Tämän olisin sanonut: ”Otamme luontovelkaa koko ajan heikentämällä luonnon monimuotoisuutta. Myös sillä on hinta, pahimmillaan yhteiskuntien toimintakyvyn romahtaminen. Kun puhutaan ympäristötoimien hinnasta,… Ennallistamisasetuksesta

26
loka

Terveisiä eduskunnan täysistunnosta

26 lokakuun, 2022BlogiEduskuntaTasa-arvoYmpäristö0 kommenttia

Tänään eduskunnan täysistunnossa saatiin ISO askel eteenpäin naisten itsemääräämisoikeuden toteutumisessa, mutta uhanalaisten eläinten suojelussa ei. Aborttilaki uudistettiin. Jatkossa 12:nteen raskausviikkoon asti riittää raskaana olevan naisen oma päätös, kahden lääkärin lausuntoa… Terveisiä eduskunnan täysistunnosta

19
loka

Terveisiä täysistunnosta: Saimaannorppa

19 lokakuun, 2022EduskuntaYmpäristö0 kommenttia

Eduskuntaryhmät äänestivät tänään siitä, parannetaanko saimaannorpan suojelua. Ensin äänestettiin siitä, hyväksytäänkö kansalaisaloite ympärivuotisen verkkokalastuskiellon säätämisestä norpan esiintymisalueelle (äänestyksen vaihtoehto EI). Ainoa ryhmä kokonaan norpan puolella oli vihreät. Vasemmisto oli samalla… Terveisiä täysistunnosta: Saimaannorppa

09
kesä

Suomen metsät pitää pelastaa, metsienkin hiilelle hinta

9 kesäkuun, 2022BlogiEU ja EurooppaIlmasto ja energiaUncategorizedYmpäristö0 kommenttia

Suomalaiset mielellään kertovat olevansa ekologisesti kestävän metsäpolitiikan mallimaa. Jos muualta kuuluu poikkipuolisia näkemyksiä, kyse on vain siitä, ettei pohjoisia metsiämme ja metsänhoitoamme tunneta ja ymmärretä. Tämä kuva on suoraan sanottuna… Suomen metsät pitää pelastaa, metsienkin hiilelle hinta

30
touko

Toimimme yhdessä ja ripeästi, kun tajusimme että on tosi kyseessä

30 toukokuun, 2022AamulehtiEU ja EurooppaIlmasto ja energiaLehti- ym kirjoituksetYmpäristö0 kommenttia

Tällä eduskuntakaudella Arkadianmäellä on pystytty toimimaan poikkeuksellisen yksituumaisesti kahdessa asiassa. Kun koronapandemia oli alkanut levitä eikä rokotteita vielä ollut, suomalaisten hengen ja terveyden suojelemiseksi päätettiin rajoituksista, joita vielä pari viikkoa… Toimimme yhdessä ja ripeästi, kun tajusimme että on tosi kyseessä

28
maalis

Vihreät kansanedustajat: Maatalous tarvitsee uudistavan kriisipa­ketin

28 maaliskuun, 2022BlogiKehitys ja turvallisuusYmpäristö0 kommenttia

Vihreiden kansanedustajien Satu Hassin, Jenni Pitkon ja Heli Järvisen ehdottamat keinot hallituksen maatalouden tukipakettiin 28.3.2022. Hallitus valmistelee parhaillaan 300 miljoonan euron kriisipakettia maatalouden auttamiseksi. Paketilla on pikaisesti turvattava viljelijöiden toimeentulo.… Vihreät kansanedustajat: Maatalous tarvitsee uudistavan kriisipa­ketin

17
helmi

Suomessa pitää pystyä tuottamaan ruokaa ja tekemään se kannattavasti

17 helmikuun, 2022BlogiIlmasto ja energiaTyöYmpäristö0 kommenttia

Jos olisin saanut puheenvuoron eduskunnan kyselytunnilla maatalouden kustannuskriisistä, olisin sanonut suunnilleen tämän: Suomessa pitää pystyä tuottamaan ruokaa ja tekemään se kannattavasti. Maanviljely on yksi ensimmäisistä aloista, joihin ilmastonmuutos iskee, muun… Suomessa pitää pystyä tuottamaan ruokaa ja tekemään se kannattavasti