11
joulu

EU:n yhteinen patenttijärjestelmä

11 joulukuun, 2012Yleinen0 kommenttia

Täysistunnossa äänestettiin 11.12.2012 Rapkayn mietinnöstä, joka koski EU:n yhteistä patenttijärjestelmää. Esitetyssä asetuksessa oli paljon ongelmia, joten vihreät vastustivat sitä. Esimerkiksi tekijänoikeuksia ei olisi pitänyt vihreiden mielestä siirtää EU:n ja sen valvonnan… EU:n yhteinen patenttijärjestelmä

08
joulu

COP18: lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?

8 joulukuun, 2012Blogi0 kommenttia

Dohan ilmastokonferenssissa eli COP18:ssa puheenjohtaja on antanut lopulliseksi tarkoitetun päätösehdotuksensa jo aamulla. Ns kokoava täysistunto on viivästynyt tunti toisensa jälkeen, kulissien takana on käyty neuvotteluja jotta täysistunto voi siunata lopputuloksen.… COP18: lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?

30
marras

Rahoitusmarkinavero tarvitaan

30 marraskuun, 2012Blogi0 kommenttia

Finanssimarkkinat pitää palauttaa käenpojasta ihmisten ja elinkeinoelämän palvelijoiksi Eilen EU-parlamentin valiokunta tuki sitä, että halukkaat EU-maat säätävät rahoitusmarkkinaveron eli finanssitransaktioveron. Mukaan on ilmoittautunut 11 maata. Tänä aamuna Suomen hallituksen EU-ministerivaliokunta… Rahoitusmarkinavero tarvitaan

29
marras

Mankalan laillisuus jäi punnitsematta

29 marraskuun, 2012BlogiDemokratia, avoimuus ja lobbaus0 kommenttia

Suomessa on uutisoitu, että EU-komissio olisi todennut niin sanotun Mankala-mallin lailliseksi. Sähköyhtiöt sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat jo ehättäneet iloitsemaan siitä, että sähköyhtiöt voivat jatkaa sähkön myymistä osakkailleen markkinahintaa halvemmalla.… Mankalan laillisuus jäi punnitsematta

21
marras

Ilmastopolitiikan pitäisi herätä Ruususen unesta

21 marraskuun, 2012BlogiIlmasto ja energiaTärkeitä asioita0 kommenttia

Tällä viikolla on ilmestynyt kaksi raporttia, joiden pitäisi herättää hallitukset ja kaikki muutkin Ruususen unta nukkuvat toimintaan ilmaston suojelemiseksi. Maailmanpankki varoittaa, että maailma on menossa kohti 4 asteen lämpenemistä. http://climatechange.worldbank.org/content/climate-change-report-warns-dramatically-warmer-world-century… Ilmastopolitiikan pitäisi herätä Ruususen unesta

18
marras

Ympäristönsuojelun laiminlyönti tulee kalliiksi

18 marraskuun, 2012Lapin radioLehti- ym kirjoituksetTärkeitä asioita0 kommenttia

Talvivaaran tapahtumat ovat surullinen muistutus siitä, miten kalliiksi ympäristönsuojelussa lepsuilu tulee. Kaivosyhtiön ja viranomaisten laiminlyönnit ovat käyneet kalliiksi lähiseudun asukkaille, yrityksille ja mökkiläisille, mutta lopulta myös yhtiölle, joka yritti livahtaa… Ympäristönsuojelun laiminlyönti tulee kalliiksi