22
marras

Ilmastonmuutoksen hillintä on parasta elinkeinopolitiikkaa

22 marraskuun, 2017Helsingin SanomatLehti- ym kirjoitukset0 kommenttia

Hiilidioksidin määrä ilmakehässä on noussut korkeimmalle miljooniin vuosiin. Ilmastonsuojelulla on oikeasti kiire. EU:ssa onkin tänä vuonna käsitelty laajasti toimia, joilla Pariisin ilmastolupaukset muutetaan teoiksi. Suomessa eniten huomiota on saanut Lulucf-direktiivi, joka… Ilmastonmuutoksen hillintä on parasta elinkeinopolitiikkaa

30
syys

Ylivoimaisesti suurin kestävyysvaje on riittämätön ilmastonsuojelu

30 syyskuun, 2015BlogiEduskuntaIlmasto ja energiaIstuntopuheenvuorot0 kommenttia

Arvoisa puhemies, ylivoimaisesti suurin kestävyysvaje on ilmastotoimien puute. Näin totesi myös ympäristöministeri Tiilikainen viime viikolla, aivan oikein. Myös valtiovarainministeriön entinen vahva hahmo Raimo Sailas on todennut ilmastonmuutoksen hillinnän olevan tulevaisuudellemme… Ylivoimaisesti suurin kestävyysvaje on riittämätön ilmastonsuojelu

10
maalis

Syökö hiilikupla eläkkeet?

Tällä viikolla ilmestyi kolme raporttia aiheesta hiilikupla. Yhden niistä oli teettänyt Britannian hallituksen ympäristöarviointikomitea, toisen EU-parlamentin vihreä ryhmä ja kolmannen australialainen 350.org-instituutti. Hiilikuplan, tai fossiilikuplan, nosti esille Maailmanpankin entinen pääekonomisti… Syökö hiilikupla eläkkeet?

13
helmi

Hiilivuoto, palkkavuoto, WTO-vuoto – vai kohta huipputeknologiavuoto?

”Suomen ja Euroopan teollisuus karkaa ulkomaille, koska EU:n ilmastotoimet nostavat energian hintaa, toisin kuin muualla maailmassa” – tällaisia väitteitä kuulee ja näkee tuhkatiheään. Mutta onko siinä perää, että EUn ilmastopolitiikka… Hiilivuoto, palkkavuoto, WTO-vuoto – vai kohta huipputeknologiavuoto?

28
kesä

Liittovaltio vai ei

28 kesäkuun, 2012Blogi0 kommenttia

Jo useita vuosia kestänyt jatkojännäri siitä, hajoaako yhteisvaluutta euro vai ei, ja mitä sitten tapahtuu, jatkuu edelleen ja tuoreinta näytöstä esitetään nyt EU-huippukokouksessa. Jatkojännärin kuluessa joissakin saamissani viesteissä minua on… Liittovaltio vai ei

18
kesä

Öljyriippuvuus osa talousongelmia

18 kesäkuun, 2012Hämeen SanomatLehti- ym kirjoituksetTärkeitä asioitaYmpäristö0 kommenttia

Jo kolmatta vuotta uutisten jatkokertomuksena on ollut eräiden EU-maiden ylivelkaantuminen ja yhteisvaluutta euron horjunta. Lääkkeeksi tarjotaan talouskasvua. Samaan aikaan riittää viestejä ihmiskuntaa uhkaavien ympäristöongelmien kärjistymisestä. YK:n ympäristöohjelma UNEP:in Global Environmental… Öljyriippuvuus osa talousongelmia

21
tammi

Keskisen valtakunnan paluu

21 tammikuun, 2011EU ja EurooppaLehti- ym kirjoituksetVihreä lanka0 kommenttia

Kävin Tukholmassa katsomassa näyttelyä terrakotta-armeijasta, joka valettiin reilut 2000 vuotta sitten suojaamaan ”ensimmäisen keisarin” hautaa. Quin-dynastian perustaja oli valloittanut sen, mitä katsoi sivistyneeksi maailmaksi. Hänen ottamansa arvonimi, joka on totuttu… Keskisen valtakunnan paluu