Keskisen valtakunnan paluu

Kävin Tukholmassa katsomassa näyttelyä terrakotta-armeijasta, joka valettiin reilut 2000 vuotta sitten suojaamaan ”ensimmäisen keisarin” hautaa. Quin-dynastian perustaja oli valloittanut sen, mitä katsoi sivistyneeksi maailmaksi.

Hänen ottamansa arvonimi, joka on totuttu kääntämään keisariksi, tarkoittaa suunnilleen säteilevää puolijumalaa. Keisari määräsi paitsi lait, myös yhteiskunnallisen ajattelun. Kyseenalaistaminen rangaistiin kuolemalla. Totalitarismilla on pitkät juuret.

Kiinan omakielinen nimi tarkoitti suunnilleen keskistä valtakuntaa. Se on palaamassa keskelle.

Samalla ja muistakin syistä noin 400 vuotta kestänyt eurooppalaisen kulttuurin ja sen versojen mahti on päättymässä. Väitän, että tästä johtuva identiteettikriisi on osasyy älyvapaan laitaoikeiston nousuun USA:ssa. Myös Eurooppa on kohtaamassa identiteettikriisin.

Muutaman viime vuoden aikana Kiina on noussut maailman suurimmaksi hiilidioksidin tupruttajana, energian kuluttajana ja tuulivoimaan investoijana. Nyt sen kansantalous on kasvanut ohi Japanin ja ennusteiden mukaan kasvaa 10-20 vuodessa maailman suurimmaksi.

Kiina on ollut jo vuosia USA:n suurin velkoja ja on nyt alkanut lainata rahaa myös Euroopan maille.

Kysyin äskettäin EU:n ”presidentin” eli neuvoston puheenjohtajan van Rompuyn kommenttia tästä. Hän ei pitänyt asiaa kummoisena, Kiinalla on maailman suurin valuuttavaranto ja se etsii sijoituskohteita muualtakin kuin USA:sta.

Minä näen historiallisen taitekohdan.

Entä sitten? Aikoinaan puhuttiin ”keltaisesta vaarasta” ja tarkoitettiin japanilaisten tuotteiden maihinnousua. Se on tapahtunut, mutta ei se meitä haittaa.

Toisaalta on vain reilua, että maailman väkirikkain maa nousee yhdeksi mahtavimmista.

Japanilla ja Kiinalla on kuitenkin se ero, että Japanista tuli matkan varrella demokratia, mutta Kiina on edelleen maailman suurin diktatuuri. Tosin kukaan ei tiedä, miten kauan. Mitä enemmän ihmisillä on tietoa, sitä vaikeampi heitä on kahlita.

Myös taloudelliset napanuorat ovat molemminpuolisia. Kiinan riippuvuus meistä kasvaa samalla kuin meidän riippuvuutemme heistä.

Euroopan identiteettikriisi kietoutuu akuutteihin talousongelmiin.

Kun valtion ja pankkien ylivelkaantuminen osassa euroalueen maita huojuttaa yhteisvaluuttaa, ajatus paluusta kansalliseen rahaan voi tuntua houkuttelevalta, tai sitten euroon, johon jäisivät suunnilleen Suomi, Viro ja Saksa.

Itse suhtauduin aikoinaan kriittisesti Suomen liittymiseen euroon, muun muassa koska en uskonut yhteisvaluutan voivan pitkän päälle toimia ilman yhteistä talouspolitiikkaa.

Mutta nyt on nyt. Euron hajoamisesta seuraava myllerrys olisi inhimillisesti kestämätön, myös meillä. Talousyhteistyön tiivistäminen on parempi vaihtoehto.
 
Periaatteessa inhoan politiikkaa, jossa yhdellä ratkaisulla pakotetaan tekemään toinen, jota muuten ei tehtäisi. Mutta sen kannalta, että Eurooppa pärjää Aasian nousun vuosisadalla, EU:n taloudellisen yhteistyön tiivistäminen voi loppujen lopuksi olla hyvä. 

Sellainen vapaamatkustajuus, jolla nykytilanteeseen on päädytty, on kuitenkin kyettävä estämään. Myös pankeilta.

Kolumni Vihreässä Langassa 21.1.2011