19
tammi

Penttilä lukee meppien uusia sääntöjä kuin piru raamattua

19 tammikuun, 2012BlogiEi Etusivun ajankohtaista nostoonEU ja Eurooppa0 kommenttia

Suomessa on päivitelty Risto Penttilän ilmoitusta, että hän aikoo ottaa vastaan Euroopan parlamentin jäsenyyden, mutta silti jatkaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtajana. Penttilä on perustellut takinkäännöstään meppien uusilla menettelysäännöillä, joita hän tulkitsee niin,… Penttilä lukee meppien uusia sääntöjä kuin piru raamattua

18
tammi

EU:n tulee tiukentaa ilmastotavoitteitaan

Puhe EU-parlamentin istunnossa 18.1.2012 Durbanin ilmastokokouksen tuloksista: Hyvät kollegat, yhdyn kollegojen esittämiin onnitteluihin komissaarille. Diplomatian näkökulmasta Durban oli läpimurto, mannerlaatat siirtyivät. Mutta tieteen näkökulmasta sovittu aikataulu on aivan liian hidas… EU:n tulee tiukentaa ilmastotavoitteitaan

29
joulu

Olisiko Suomen pitänyt kaataa Durbanin ilmastosopu?

Itsenäisyyspäiväviikolla Durbanin ilmastokokouksessa saatiin aikaan historiallinen läpimurto, kun tehtiin periaatepäätös, että kaikille isoille maille tulee päästörajat, myös Kiinalle, USA:lle ja Intialle. Kioton sopimustahan ovat monet arvostelleet siitä, että se asettaa… Olisiko Suomen pitänyt kaataa Durbanin ilmastosopu?

20
joulu

Susikannan pienentyminen ja korvauskäytäntö Suomessa

20 joulukuun, 2011Kirjalliset kysymykset0 kommenttia

Kirjallinen kysymys komissiolleSirpa Pietikäinen (EPP) Satu Hassi (Greens/EFA)20.12.2011 Susi on määritelty Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi, jonka kannan koko on 135 -145 yksilöä koko maassa. Lisääntyvä susikanta rajoittuu poronhoitoalueen eteläpuolelle. Poronhoitoalueella susi… Susikannan pienentyminen ja korvauskäytäntö Suomessa

19
joulu

IPPC Directive application of the Outokumpu industry in Finland

19 joulukuun, 2011Kirjalliset kysymykset0 kommenttia

Kirjallinen kysymys komissiolle14.12.2011 Isabella Lövin (Greens/EFA) & Satu Hassi (Greens/EFA) The steel company Outokumpu has applied for permission to increase their production of steel and ferrochromium in their plant in Tornio,… IPPC Directive application of the Outokumpu industry in Finland