30
joulu

Kirjallinen kysymys teleyhtiöiden vastuusta sähkökatkojen aiheuttamien tietoliikennekatkosten yhteydessä

30 joulukuun, 2015EduskuntaValtiopäivätoimet0 kommenttia

Eduskunnan puhemiehelle Luonnonilmiöt, kuten myrskyt ja nopeasti satanut kostea lumi, aiheuttavat Suomessa vuosittain sähkökatkoksia. Syksyn 2015 aikana sähköt ovat olleet maan eri puolilla poikki useiden vuorokausien ajan. Esimerkiksi lokakuun alussa… Kirjallinen kysymys teleyhtiöiden vastuusta sähkökatkojen aiheuttamien tietoliikennekatkosten yhteydessä

25
joulu

Turvapaikanhakijaperhe Lähi-Idässä noin vuonna nolla

25 joulukuun, 2015Blogi0 kommenttia

(Luukaksen ja Matteuksen evankeliumeja mukaillen) Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustus huomasi kassassaan kestävyysvajeen. Hän määräsi koko kansan verolle. Kaikki menivät ilmoittautumaan verottajalle, kukin omaan kaupunkiinsa. Myös Joosef lähti… Turvapaikanhakijaperhe Lähi-Idässä noin vuonna nolla

18
joulu

Metsähallituslain uudistaminen

18 joulukuun, 2015EduskuntaIstuntopuheenvuorot0 kommenttia

Puhe täysistunnossa 17.12.2015. Hallituksen esitys eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi. Arvoisa puhemies! Metsät ovat suomalaisten vanhin sielunhoitaja. Kun metsien yhteydessä puhutaan taloudesta, on totuttu ajattelemaan lähinnä puun ja maan kaupallista arvoa,… Metsähallituslain uudistaminen

14
joulu

Mitä uutta Pariisin sopimus toi?

14 joulukuun, 2015BlogiIlmasto ja energiaTärkeitä asioita0 kommenttia

Kattavuus Sopimus hyväksyttiin Pariisin ilmastokokouksessa yksimielisesti. Yhdenkään hallituksen edustaja ei riitauttanut päätöstä. Kyseessä on oikeudellisesti sitova kansainvälinen sopimus, joka astuu voimaan, kun sen on ratifioinut vähintään 55 maata, jotka kattavat… Mitä uutta Pariisin sopimus toi?

10
joulu

Toivoa Pariisin taivaan alla, loppuvääntö käynnistynyt

10 joulukuun, 2015Ilmasto ja energiaTärkeitä asioita0 kommenttia

Ministerit ovat saapuneet Pariisin ilmastokokoukseen ja loppuväännöt ovat alkaneet. Tahdin tiivistymisen aistii käytävillä. Tunnelma on optimistinen mutta kaikki isot asiat ovat auki. Muutoin ei voisi ollakaan. Jos joku iso asia olisi… Toivoa Pariisin taivaan alla, loppuvääntö käynnistynyt

27
marras

Poimintoja eduskunnan ympäristövaliokunnan ilmastotilaisuudesta

27 marraskuun, 2015Blogi0 kommenttia

25.11.2015 Petteri Taalas, Ilmatieteen laitoksen johtaja: Maapallo on nyt lämmennyt 1,05 astetta, Suomi kaksinkertaisesti, 2,2 astetta. Kiinan päästöt henkeä kohden ovat kasvaneet jo isommiksi kuin EUn. Pohjoisen Jäämeren monivuotinen jää… Poimintoja eduskunnan ympäristövaliokunnan ilmastotilaisuudesta

25
marras

Naisiin kohdistuva väkivalta pitää lopettaa

25 marraskuun, 2015Blogi0 kommenttia

Tänään on naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamisen teemapäivä, monella kollegalla on asussaan oranssia. Itselläni ei ole oransseja vaatteita, siksi muutama ajatus ja muistelma aheesta. Kansainvälinen vertailu ei imartele Suomea. Kaksi otetta… Naisiin kohdistuva väkivalta pitää lopettaa

18
marras

Kirjallinen kysymys yrityksen perustamisen helpottamisesta

18 marraskuun, 2015EduskuntaValtiopäivätoimet0 kommenttia

Kirjallinen kysymys KK 255/2015 vp Eduskunnan puhemiehelle, Suomen työllisyyden parantamisessa ja talouden vahvistamisessa yrittäjyys on keskeistä, mikä hallitusohjelmassakin todetaan. Valtaosa eli kaksi kolmasosaa yrityksistä on yhden hengen yrityksiä. Lisäksi niiden osuus kaikista… Kirjallinen kysymys yrityksen perustamisen helpottamisesta