“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Hevoshuijauksen maininkeja

Euroopassa kohutaan nautana myydystä hevosesta. Sitä löytyi ensin hampurilaisista Britanniassa, sitten ruotsalaisen
firman lasagnesta. Ja kun asiaa ruvettiin kaivamaan, lehmänä myytyä hevosta alkoi putkahdella esille joka puolelta.
Tällä viikolla hevoshuijauslistalle ovat päässeet Ruokakesko ja Pouttu.
 
Ruotsalaisen yhtiön lasagnen olikin valmistanut ranskalainen yhtiö, joka hankkii lihansa eri puolilla Eurooppaa
toimivien välikäsien kautta, hevosia ainakin Romaniasta. Nyt etsitään kohtia, joissa hevonen on ristitty uudestaan
naudaksi.
 
Hevosenlihassa ei ole mitään väärää, jos liha on kunnollista. Mutta pakkauksen pitää sisältää, mitä lupaa.
Britanniassa, ihmiset eivät halua syödä hevosta, siksi se on halvempaa. Harva haluaa ainakaan maksaa
hevosenlihatuotteesta samaa hintaa kuin nautatuotteesta.
 
Vaatimuksestani EU-parlamentin ympäristö-, terveys ja ruokaturvavaliokunta on kovistellut asiasta komissiota ja
tulee jatkamaan tätä.
 
Paljastukset osoittavat, että vaatimukset alkuperämerkinnöistä ovat liian lepsut, samoin valvonta. Teollinen ruoan
tuotanto on sitä alttiimpi huijauksille ja väärennöksille mitä pitempiä välikäsiketjut ovat. Parhaiten tietää
ruokansa alkuperän, kun hankkii raaka-aineet ja kokkaa itse.
 
Jos firmojen pitäisi kertoa pääraaka-aineiden alkuperä, olisi vaikeampi luoda pitkiä hämäriä hankintaketjuja, joiden
toista päätä yritykset itsekään eivät tunne.
 
Viimeksi alkuperämaamerkintöjä käsiteltiin EU-parlamentissa vuonna 2011 ja silloin kuluttajille annettavaa tietoa
parannettiin, mutta ei niin paljon kuin olisi pitänyt. Tuolloin parlamentti vaati kertomaan lihan alkuperästä kolme
maata: eläimen syntymä-, kasvatus- ja teurastusmaan. Näin kuluttaja näkisi, onko eläintä kuljetettu maasta toiseen
pitkiä matkoja. Valitettavasti EU:n ministerineuvosto tyrmäsi tämän.
 
Se, että EU-lain vaatimat alkuperätiedot ovat näin lepsut, johtuu elintarviketeollisuuden lobbauksesta.
Hevoshuijauksen paljastukset ovat opettaneet ruokaketjusta paljon mielenkiintoista. Guardian-lehti kertoi, että
teollisten valmisruokien "jauheliha" on aikaisemmin ollut paljolti teuraseläinten luista koneellisesti kaavittuja
pikkuruisia lihamuruja. Jokin aika sitten EU-säädökset tiukkenivat, eikä tätä  lihamurumössöä saa enää kutsua
lihaksi.
 
Valmistajat eivät halunneet muuttaa pakkausmerkintöjä, eli kertoa kuluttajille totuutta. Sen sijaan ne etsivät
jotain halvempaa, jota voisi kutsua lihaksi, ja hevosta ruvettiin myymään lehmänä.
Myös kiistoissa alkuperämaamerkinnöistä on kyse siitä, että teollisuus haluaa myydä tuotteita mielikuvilla, joista
kuluttajat ovat valmiita maksamaan enemmän.
 
Ei kannata kuvitella, että Suomi olisi pulmunen. Myös Suomen elintarviketeollisuus kävi isolla porukalla Brysselissä
lobbaamassa alkuperämerkintöjä vastaan. Muistikuvani mukaan mukana olivat kaikki isot tunnetut suomalaiset alan
firmat.
 
He kertoivat mepeille, ettei kuluttajia kiinnosta, mistä tulee ruisleivän ruis, keksin vehnä, tai lasagnen liha.
Minä väitin, että kyllä kiinnostaa, ainakin aika monia. Seuraavaksi firmojen edustajat sanoivat, että monet
raaka-aineet tulevat eri vuodenaikoihin eri maista, ja leipoutumisominaisuuksien takia pitää sekoittaa eri maista
tulevia jauhoja.
 
Ehdotin, että jos alkuperä on oikeasti mahdoton selvittää, tuotteessa kyllä saisi lukea "alkuperä tuntematon" tai
"alkuperä vaihtelee". Sekään ei kelvannut.
 
Myös suomalaiset isot firmat ja kauppaketjut myyvät kotimaisuusmielikuvilla leipää, keksejä tai makkaroita, joiden
sisältämä vilja, liha ja muut ainesosat tulevat oikeasti muualta. "Leivottu Jyväskylässä" (tai Vaasassa tai muulla
suomalaisella paikkakunnalla) ja suomalainen tuotenimi luovat mielikuvan kotimaisuudesta.
 
Helsingin Sanomissa oli viime viikon perjantaina havainnollinen artikkeli, jossa toimittaja kertoi yrityksestään
syödä kuukauden ajan täysin kotimaista ruokaa. Valmisruokien raaka-aineiden alkuperää oli melkein mahdoton
selvittää, kokonaan kotimaista sai lähinnä hyvin pieniltä tuottajilta.
 
Asetus elintarvikkeiden ravintosisältömerkinnöistä hyväksyttiin EU:ssa 2 vuotta sitten. Samalla päätettiin, että
komission pitää kahden vuoden kuluessa tehdä vaikutusarvio siitä, että myös valmisruokien lihan alkuperä pitäisi
kertoa kuluttajille, samoin se, jos eläin on syntynyt, kasvatettu ja teurastettu eri maissa.
 
Tuo kaksi vuotta on kohta kulunut. Nyt monen EU-maan maatalousministerit ovat ruvenneet vaatimaan lihaan tarkempia
alkuperämerkintöjä, joita enemmistö maatalousministereistä kaksi vuotta sitten vastusti.
 
Toivon toden teolla, että hevoshuijauskohu saa aikaan sen poliittisen tahdon, jota tarvitaan alkuperämerkintöjen
parantamiseen, jotta me jokainen saamme tietää, mistä ruokamme on kotoisin.
 
Kolumni Hämeen Sanomille 24.2.2013