Euroopan komission vuoden 2001 liikennepolitiikan valkoisen kirjan väliarviointi
Satu toimi raportöörinä teollisuusvaliokunnan lausunnossa aiheesta kestävä liikkuvuus Euroopassa. Asian pääkäsittelijänä toimi liikenne- ja matkailuvaliokunta.
Vuoden 2001 komission valkoisessa kirjassa esitettyjä välineitä on mukautettava uuteen tilanteeseen, johon vaikuttavat EU:n laajentuminen, polttoaineen hinnan kohoaminen, Kioton velvoitteet ja globalisaatio. Liikenne kuluttaa EU:ssa 30 prosenttia kaikesta käytetystä energiasta ja 71 prosenttia kaikesta käytetystä öljystä. Tieliikenteen osuus öljynkulutuksesta on 60 prosenttia.
Liikenne on Euroopan hyvinvoinnin ja kansalaisten vapaan liikkumisen kannalta olennaisen tärkeää. Liikenteeseen liittyvää energiankulutusta ja ympäristöhaittoja on vähennettävä. Tarvitsemme uusia välineitä kestävien liikennejärjestelmien luomiseksi eurooppalaisessa mittakaavassa.
Komissio julkaisi valkoisen kirjan väliarvioinnin 22.6.2006.
Satu on valmistellut teollisuusvaliokunnan lausunnon komission väliarviosta. Päävaliokunta asian käsittelyssä on liikennevaliokunta. Lausuntoluonnoksen muutosesitykset on jätettävä 1.2., ja valiokunta äänestää lausunnosta 27.2. Täysistunto hyväksyy mietinnön maaliskuussa 2007.
(24.1.2007)