Ympäristövaliokunta tukee tiukkoja sääntöjä lobbaukselle
Ympäristövaliokunta äänesti lobbauksen sääntöjä koskevasta lausunnosta. Niukalla enemmistöllä hyväksyttiin vihreiden ehdotus, että lobbarien pitää aina lähettää julkiseen rekisteriin ne muutosehdotukset käsiteltävinä oleviin lakeihin, jotka he ovat antaneet mepeille. Tämän ideana on avoimuus, meppien tekemien muutosehdotusten todellinen ”sylttytehdas” pitää olla jäljitettävissä. Konservatiivit äänestivät tätä vastaan, samoin hämmästyksekseni liberaalit. Onneksi kaikki muut ryhmät äänestivät puolesta. Samalla tavoin niukalla enemmistöllä hyväksyttiin ehdotus, että parlamentin pitäisi laatia mepeille selkeä ja tarpeeksi yksityiskohtainen kyselykaavake heidän sidonnaisuuksistaan. Näin on helpompi valvoa, ettei meppiä nimetä ryhmänsä neuvottelijaksi asiassa, jossa hän on jäävi.
Yllätyksekseni liberaalit vastustivat pakollista lobbarirekisteriä, mitä kovasti ihmettelen. Dorette Corbeyn mainio ehdotus oli, että myös mepin pitäisi merkitä jättämiinsä muutosehdotuksiin se, mistä sylttytehtaasta ehdotus on alun perin peräsin.
Lobbausta koskevat säännöt ovat peräisin ajalta, jolloin Euroopan parlamentti oli vain lausunnonantaja. Nyt, kun parlamentti on lainsäätäjä, lobbauksen säännöt on päivitettävä.
Ilmanlaatudirektiivistä neuvoteltiin taas. Näyttää siltä, että ministerineuvosto enimmäkseen tyrmää ne huononnusehdotukset, joita parlamentin enemmistö haluaisi tehdä direktiiviin. Tässä asiassa olen neuvoston puolella.
Paluulennolla Suomeen luin Kauppalehdessä Kimmo Lundanin kolumnin. Hän sanoo, että on turha taistella tuulimyllyjä vastaan. Hän on huomannut, että USA:n bisnesmaailman keskuudessa on valtaamassa alaa ajattelu, että ilmastonsuojelussa on kyse uudesta teollisesta vallankumouksesta ja että pannaan vain hihat heilumaan. Pari vuotta sitten muistan lukeneeni Lundanin kolumnista, että ilmastonmuutos on pötyä. Niin ne ajat muuttuvat.
Britannian ilmastosuurlähettiläs John Ashton on eilen todennut, että maailma on ennennäkemättömän muutoksen kynnyksellä. Niinpä.