Ympäristörikokset ovat ylikansallisia
Aamulla Bryssel oli kuin joulukortti. Maa oli valkoinen, puut lumisia ja satoi suuria lumihiutaleita. Paksun pilviverhon takia oli jouluinen hämärä.
Olin BCC:n tv-keskustelussa komission suunnittelemasta ehdotuksesta, joka koskee ympäristörikosten rangaistuksista. Komissio kaavailee ympäristörikoksille koko EU:ta koskevia minimi- ja maksimirajoja. Ehdotus on tervetullut ja parlamentti on kahteenkin kertaan ottanut kantaa asian puolesta. Ympäristörikokset ovat luonteeltaan ylikansallisia, saasteet eivät tunne rajoja. Nykytilanteen kirjavuudesta esimerkki on Probo Koala-laivaan, johon lastattiin hollantilaisen firman ongelmajätelasti ja joka puolestaan dumppasi myrkyt Norsunluurannikolle. Hollantilainen firma on nyt kotimaassaan syytteessä tämän takia. Mutta jos firma olisi ollut kreikkalainen tai espanjalainen, maan laki ei mahdollistaisi syytettä. Koko EU:ta koskevat ympäristörikosten rangaistusten periaatteet tukkisivat tällaisia porsaanreikiä.
Guardian kertoo, että USA toimitti Irakiin heti Saddam Husseinin kukistuttua valtavat määrät käteistä rahaa, jonka käyttöä ei valvottu mitenkään. Muistan lukeneeni samasta asiasta ennenkin, samasta lehdestä. Nyt asiaa on setvinyt USAn kongressin valiokunta, jonka mukaan käteistä toimitettiin Irakiin melkein 12 mrd $, monta lentokonekuormallista. Uskomatonta! Kongressin valiokunnan puheenjohtaja Henry Waxman sanoo: ”Noin suuria lukuja on vaikea uskoa todeksi. Kuinka kukaan täysjärkinen voi lähettää 363 tonnia käteistä rahaa sota-alueelle?”
Suomen Kuluttajaliitolta tuli tiedote, jonka sisältö tuntuu myös uskomattomalta, vaikka kyse on pienemmistä rahoista. Elisa on lähettänyt matkapuhelinasiakkailleen lisälaskuja vuosina 2005 ja 2006 soitetuista puheluista. Kyse on puheluista yritysnumeroihin. Kuluttajaliiton mukaan laki mahdollistaa tällaisen. Mutta uskomatonta ja kohtuutonta se on. Vaikka asiakas olisi tilannut Elisalta maksullisen puheluerittelyn, se ei välttämättä siis ole pitänyt kutiaan ja perässä voi tulla jälkilasku. Kuluttajalla ei ole mitään mahdollisuutta jälkikäteen selvittää, onko lasku perusteltu vai ei.
Elisan vaihtaminen toiseen firmaan voi olla aika monen mielestä perusteltua.
Fatah ja Hamas ovat sopineet kansallisen yhtenäisyyden hallituksen muodostamisesta. Sopimus allekirjoitettiin Mekassa. Hyvä uutinen! Toivottavasti tästä nyt lähtisi käyntiin Lähi-Idän tilanteen järkiintyminen.