“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Ympäristöministerinä vesivoimapomo

Aamulla kävimme katsomassa tiettyä Ankara-joen kohtaa, joka on suunnilleen avoin viemäri. EU:n lähetystön palveluksessa oleva paikallinen oppaamme kertoi, että vielä hänen nuoruudessaan hänen hyvä ystävänsä kalasti tässä joessa. Mutta nyt jätevedet tekevät sen mahdottomaksi. Europarlamentin ympäristövaliokunnan sihteeristön jäsenet, jotka olivat tulleet Ankaraan pari päivää ennen meppejä, kertoivat että toissapäivänä joki oli haissut paljon pahemmin ja näkyvissä oli ollut vielä enemmän roskaa. Eilisen ja tämän päivän sateet olivat laimentaneet saastaa ja nostaneet vedenpintaa.

Aamupäivällä tapasimme joukon ympäristöjärjestöjen edustajia. He vaikuttivat olevan yhtä mieltä siitä, että Turkin pahin ympäristöongelma on massiivinen vesivoimarakentaminen. Rakenteilla ja suunnitteilla on yli 500 voimalaa ja patoallasta, joista iso osa perustuu vuosikymmeniä vanhoihin suunnitelmiin ja lupiin. Ylivoimaisesti pahimpana hankkeena järjestöt pitivät kurdialueelle kaavailtua Ilisun tekoallasta, joka peittäisi yli 200 km2 (eli olisi samaa suuruusluokkaa kuin Vuotoksen allas), hukuttaisi 200 kylää ja jonka tieltä joutuisi muuttamaan 50 000 – 80 000 ihmistä. Allas tekisi mahdolliseksi katkaista veden virtaus Irakiin ja Syyriaan. Ympäristöjärjestöjen mukaan Ilisun hankkeessa kiteytyvät kaikki Turkin ongelmat, niin ympäristö-, demokratia- kuin ihmisoikeusongelmatkin. Turkki on säätänyt lain ympäristövaikutusarviosta, mutta se ei vastaa EU-direktiiviä. Tärkeimmät puutteet koskevat kansalaisten kuulemista ja rajat ylittävien vaikutusten käsittelyä. Ja lisäksi laki vapauttaa ympäristövaikutusarviosta hankkeet, jotka on pantu alulle tarpeeksi kauan sitten. Tämä takaraja vapauttaa ympäristövaikutusarvioinnista suurimman osan vesivoimahankkeista.

Ympäristöministeri osoittautui olevan Turkin vesirakennusviraston entinen pääjohtaja. Hän puolusti intohimoisesti Ilisun patoa ja ylipäänsä vesivoimahankkeita. Hän selitti, että Turkin puolella olevien patojen ansiosta Syyriaan ja Irakiin voidaan kuivina kesäkuukausina johtaa enemmän vettä kuin luonnontilainen joki kuljettaisi. Esimerkkinä hienosta ympäristöasioiden hoidosta hän kertoi, että jossain luolassa asusti endeeminen lepakkolaji, jonka kotiluola tulisi hukkumaan patoaltaan takia. Niinpä lepakoille louhittiin keinotekoinen uusi luola ja siihen kulkuaukko vedenpinnan yläpuolelle. Minun ei tarvinnut isommin väitellä ympäristöministerin kanssa padoista, saksalainen kristillisdemokraatti Renate Sommer hoiti sen puolen.

Illalla tapasimme vielä terveysministerin, joka suhtautui meihin yhtä sydämellisesti kuin parlamentin terveysvaliokuntakin. Myös terveysministeri totesi EU:n päätavoitteen olevan rauha ja ymmärsimme EU-vaatimusten olevan juuri niitä muutoksia lainsäädäntöön, joita hän itsekin haluaa.