“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Yleislääke oikeudenmukaisuus

Työni etuihin kuuluu, että tulee seurattua muutamaa ulkomaista lehteä aktiivisemmin kuin muuten tekisi. Yksi suosikeistani on brittilehti Guardian. Toissa viikolla siinä oli mielenkiintoinen artikkeli, jonka otin talteen ja luin vasta nyt. Siinä kerrotaan kahdesta brittitutkijasta ja heidän teesistään, että melkein kaikki yhteiskunnalliset ongelmat murhista teiniraskauksiin juontavat juurensa tuloeroihin ja epätasa-arvoon.

Kate Pickett ja professori Richard Wilkinson, ovat tuoreessa kirjassaan The Spirit level about equal societies analysoineet maailman 50 rikkaimman maan tilastoja. He havaitsivat hämmästyttävän voimakkaan vastaavuuden tuloerojen jyrkkyyden ja esimerkiksi rikollisuuden, huumeiden käytön, liikalihavuuden, lapsikuolleisuuden ja perheväkivallan välillä. Monet selittävät näitä ongelmia köyhyydellä, mutta paljon parempi selittäjä näyttää olevan eriarvoisuus – riippumatta bruttokansantuotteesta.

EU-päätöksenteossa jakolinja kulkee hyvin usein uusliberaalin talousajattelun ja sosiaalisen Euroopan kannattajien välillä. Pickettin ja Wilkinsonin havainnot tukevat ajatusta, että sosiaalinen Eurooppa on parempi. He

kertovat muun muassa, että USA:ssa keskitulot ovat kaksinkertaiset Kreikkaan verrattuna ja terveydenhoitoon käytetään enemmän rahaa kuin missään muualla, mutta Kreikassa syntynyt vauva pysyy suuremmalla todennäköisyydellä hengissä varhaislapsuutensa ja elää pidempään kuin USA:ssa syntynyt. Liikalihavuus on Britanniassa kolme kertaa yleisempää kuin Ruotsissa tai Norjassa, ja Yhdysvalloissa kuusi kertaa yleisempää kuin Japanissa. Teiniraskaudet ovat Britanniassa kuusi kertaa yleisempiä kuin tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa, janiinedelleen.

Se, että tasa-arvoisempien yhteiskuntien pienituloisin osa elää pitempään kuin eriarvoisten yhteiskuntien köyhät, ei yllätä. Mutta myös tasa-arvoisempien yhteiskuntien vaurain osa elää pitempään ja terveempänä kuin eriarvoisten yhteiskuntien ökyväki. Eriarvoisissa yhteiskunnissa turvaverkot ovat hatarampia ja oravanpyörästä putoamisen seuraukset dramaattisemmat. Se lisää myös menestyjien stressiä.

Nämä havainnot ovat mielestäni äärimmäisen tärkeitä. Osmo Soininvaarahan on useasti viitannut tutkimuksiin, joiden mukaan kansantuotteen kasvu ei näytä lisäävän ihmisten onnellisuutta sen jälkeen kun tietty elintaso (suunnilleen Etelä-Korean) on saavutettu.

Poliitikot ovat sukupolvien ajan tottuneet vannomaan talouskasvun nimiin, ja sillä myös heidän onnistumistaan useimmiten mitataan. Politiikan perinnesanakirjassa ”parempi elämä” tarkoittaa lisää rahaa ja roinaa. Oikeasti parempi elämä on kuitenkin jotain ihan muuta.

Samansuuntaisia havaintoja on aikaisemmin tehnyt yhdysvaltalaisprofessori Jeremy Rifkin, joka on kirjoittanut kirjankin ”eurooppalaisesta unelmasta” vastapainona ”amerikkalaiselle painajaiselle”. Olin kerran kuuntelemassa Rifkiniä, joka totesi, että yhdysvaltalaiset ovat keskimäärin rikkaampia kuin eurooppalaiset, mutta eurooppalaiset elävät pitempään.

Nämä havainnot ovat linjassa myös sen kanssa, että Pohjoismaat komeilevat hyvin monen kansainvälisen vertailun kärjessä tai sen tuntumassa, on sitten kysymys taloudellisesta kilpailukyvystä, koulujärjestelmästä, ympäristönsuojelusta. Pohjoismaat ovat myös maailman vauraimpien maiden joukossa, vaikka taloustieteen valtavirran ajattelu väittääkin, että korkea verotus lannistaa yritteliäisyyttä ja jarruttaa talouden kehitystä. Tasa-arvon ja yhteiskunnan turvaverkkojen kehitystä edistävä vaikutus näyttää kuitenkin olevan suurempi.

Toivon, että tällaisia ajatuksia aletaan kuunnella laajemmalla kuin ennen. Siihen voisi nyt olla otollinen hetki, koska talouskriisi on opettanut, että vapaiden käsien antaminen ahneudelle ei ole kovin hyvin toimiva tapa edistää taloudellista kehitystä.

Ihmiskunnalla on kiire ottaa käyttöön teknologiat ja toimintatavat, joilla sopeutamme elämämme planeetan kestokykyyn. On hyvä tietää, että elämän laadun kannalta on tärkeämpää kasvattaa oikeudenmukaisuutta kuin tavaravuoria.