“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Vuoden vanhat omenat

Hämeen Sanomissa 19.2. julkaistu kolumni

Tanskassa on alkuvuodesta kohistu kemikaalista, jonka avulla omenat säilyvät tuoreina – tai ainakin sen näköisinä – jopa vuoden. Tämä ihmeaine on kaasu nimeltä 1-metyylisyklopropeeni.

Ainetta markkinoidaan kauppanimellä SmartFresh. Se estää etyleeniä vaikuttamasta hedelmässä. Hedelmät kehittävät luonnostaan etyleeniä, joka kypsyttää ja pehmentää ne.

Joulukuussa the Times paljasti, että SmartFreshillä kaasutetaan ainakin omenoita. Näin ne säilyvät varastossa jopa vuoden ennen kuin ne myydään asiakkaille. Iso brittikauppaketju Sainsbury´s on myöntänyt käyttävänsä tätä ainetta.

Omenoiden lisäksi SmartFreshillä voidaan kaasuttaa banaaneita, parsakaalia, kurkkuja, salaattia, meloneja, päärynöitä, luumuja ja tomaatteja.

Olin tyrmistynyt näistä uutisista. En väitä, että tämä "hedelmien Botox" olisi myrkky. Mutta minusta on kuluttajien huijaamista myydä ihmisille omenoita ja tomaatteja, jotka näyttävät tuoreilta, mutta ovat tosiasiassa säilykkeitä. Mitä vuodessa tapahtuu hedelmien ja vihannesten vitamiineille ja bioflavonoideille?

SmartFreshin aktiivinen aine eli se 1- metyylisyklopropeeni, on syyskuussa hyväksytty käytettäväksi EU:ssa. Mutta jokaisen jäsenmaan pitää antaa lupa tuotteen eli SmartFreshin käytölle. En tiedä, onko Suomi myöntänyt tätä lupaa. Mutta en hämmästyisi, jos näitä muumio-omenoita ja vihanneksia tulisi kauppoihimme ulkomailta.

Olenkin ihmetellyt, kun kaupan tuontiomenat ovat alkaneet säilyä omituisen pitkään. Tässä uusi syy suosia kotimaisia omenoita aina silloin, kun niitä saa.

Kaasulla muumioidut omenat ja tomaatit ovat uusin esimerkki siitä, miten isot ruokafirmat koko ajan kehittävät uusia tapoja huijata meitä asiakkaita.

Toinen asia, joka liittyy siihen, miten paljon ruokabisnes saa huijata, on tullut Euroopan parlamentin toiseen käsittelyyn. Kyse on siitä, millaisia elintarvikkeita saa mainostaa terveellisyydellä.

Tunnemme hyvin jugurtit, joita mainostetaan vatsaystävällisinä maitohappobakteerien perusteella. Tavallisessa kahden desilitran maustetussa jugurtissa on kuitenkin 8 sokeripalan verran sokeria. On harhaanjohtavaa väittää tönkkösokeroitua jugurttia terveelliseksi, vaikka sen maitohappobakteerit olisivatkin ihan oikeasti vatsaystävällisiä. Maustettu jogurtti, jonka kyljessä komeilee isolla "0 % rasvaa", sisältää muuten enemmän kaloreita kuin samanmerkkinen maustamaton jogurtti, jossa on rasvaa kevytmaidon verran eli 2,5 %.

Suomalaisten ja muidenkin eurooppalaisten jatkuva lihominen johtuu paljolti siitä, että syömme niin paljon piilosokeria ja piilorasvaa teollisten elintarvikkeiden mukana.

Me suomalaiset syömme Euroopassa eniten valmiselintarvikkeita. Äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan puolella yli 45-vuotiaista suomalaismiehistä on aikuisiän diabetes tai sen esiaste, ja kolmasosalla samanikäisistä naisista. On todella korkea aika vaatia, että elintarviketta saa mainostaa terveellisyydellä vain silloin, kun väite on aidosti perusteltu.

Tönkkösokeroitu jugurtti ei ole ruokahuijausten karkeimmasta päästä. Vielä pahempana pidän sitä, että aamiaismuroja, joissa on sokeria jopa puolet, mainostetaan "kalkkipitoisina" ja "lasten luustoa vahvistavina, tai sitä että maitosuklaalevy kertoo olevansa "kalkin lähde".

Euroopan kuluttajajärjestöjen tekemien haastattelututkimusten mukaan harhaanjohtava terveellisyysmainonta ikävä kyllä vaikuttaa ostopäätöksiin. On vanhempia, joiden lapset eivät suostu juomaan maitoa ja jotka uskovat maitosuklaan olevan ihan kelpo kalkin lähde.

EU:n komissio ehdottanut lakia, jolla suitsittaisiin harhaanjohtavaa terveellisyysmainontaa. Komissio ehdottaa, että ruokaa ei saisi mainostaa terveysargumentein, jos siinä on määräänsä enemmän rasvaa, sokeria, suolaa tai alkoholia.

Valitettavasti Euroopan parlamentin enemmistö viime kevätkesällä vesitti esitystä ratkaisevasti siten että esimerkiksi tönkkösokeroidun jogurtin mainostaminen vatsaystävällisenä tai rasvattomana saisi jatkua, samoin maitosuklaan ja sokerimurojen mainostaminen kalkin lähteinä. Ministerineuvosto oli – onneksi – samaa mieltä kuin komissio.

Kohta näemme, tanssiiko Euroopan parlamentin enemmistö toisellakin kierroksella jättimäisten elintarvikefirmojen lobbarien pillin mukaan, vai ajatteleeko s