VR palvelee
Olimme perinteiseen helmikuutapaan venemessuilla. Aioimme lähteä Helsingistä kotiin Tampereelle pendolinolla kello 18.33. Laituritaulu kertoi arvioiduksi lähtäajaksi 18.45. Vähän tuon kellonlyömän jälkeen junassa kuulutettiin 2 kertaan lisämyöhästymisestä, jonka pituutta ei kerrottu. Mietin, pitäisikö koota kamat ja siirtyä 19.06 Tampereelle lähtevään IC-junaan. Laiskuus sai jäämään pendolinoon.
Juuri kun 19.06 IC-juna oli lähtenyt, konnari tuli kertomaan, ettei juna lähde lainkaan. Tämä oli ilmoitettu hänelle 19.07. Laiturilla hän tuli kertomaan, että uuden junan lähtölaituri on 10. Sen taulussa luki että pendolino lähtee 19.25. Sen lätö kuulutettiinkin muutamaan kertaan, mutta itse junaa ei näkynyt. Konduktööri tuli kertomaan, nopeiten Tampereelle pääsee 19.27 lähtevällä Rovaniemen yöjunalla. Siirryimme siihen, kuten aika moni muukin. Saavuimme Tampereelle yli puolitoista tuntia alkuperäistä aikataulua myöhemmin.