”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Vino porraskuilu

Remontoijan arkisia riemuja. Työmiesten piti tänään ruveta rakentamaan portaita, joiden on määrä nousta kellarikerroksesta läpi koko talon, vinttiin asti. Ennen kuin nuo portaat ovat valmiit, ei päästä tekemään keittiötämme, koska keittiötä varten on purettava vintille nykyisin menevät raput. Tuli mutka matkaan. Työmiehet huomasivat, että kellarikerroksessa porraskuilun seinät on muurattu vinoon. Porraskuilu on yläpäästään 5 cm liian kapea.

Porraskuilun seinät ovat entisen urakoitsijan miesten muuraamia. Tämä urakoitsija, sanokaamme häntä vaikka urakoitsija Uuksi, sai keväällä kenkää, pääasiassa siksi että aikataulut lipsuivat koko ajan pahasti. Tämän urakoitsijan jäljiltä talon kellarikerroksessa on tehty yhtä sun toistakin luvattoman hutiloiden. Muun muassa kellarikerroksen uudet lattiat on valettu 5 cm vinoon. Lattian tasoittaminen kesti viikkoja ja pelkkää tasoitetta jouduttiin hankkimaan noin 2000 euron edestä, työkustannuksista puhumattakaan.

Mutta vino porraskuilu on kyllä kaiken huippu. Jos portaat mukautettaisiin tähän, se vaikuttaisi talon kaikkiin kolmeen kerrokseen. Päätimme, että seinät puretaan ja muurataan uudestaan ja että vaadimme entistä urakoitsijaa maksamaan tämän.