”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Blog Listing

Viimeinen talvi kansanedustajana

Tämä on viimeinen talvi, jona vietän joulua ja uutta vuotta kansanedustajana. Ensimmäisen kerran se tapahtui vuonna 1991.
Vuosi 1991 oli aika hurja. Suomi sukelsi lamaan, työttömyys räjähti, Neuvostoliitossa vanhoilliset yrittivät vallankaappausta, jonka seurauksena koko liittovaltio hajosi ja virallisesti se lakkautettiin juuri ennen vuodenvaihdetta. Suomalaiset tutut pankit alkoivat horjua, ensimmäisenä SKOP, Säästöpankkien keskusosakepankki otettiin Suomen pankin hallintaan syksyllä 1991. Ensimmäisen eduskuntakauteni lopulla Suomi liittyi Euroopan unioniin.
Tämäkin eduskuntakausi on tuntunut mullistusten ajalta. Ennen kuin nykyinen eduskunta oli ehtinyt istua vuoden, iski koronapandemia. Tämän vuoden helmikuussa Venäjä käynnisti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. Tuntuu kuin Putin haluaisi kääntää 1980- ja 90-lukujen vaihteen kehityksen peruutusvaihteelle. Käynnistäessään hyökkäyksen hän tuskin aavisti vahvistavansa EUn ja lännen yhtenäisyyttä, päättäväisyyttä ja reagointinopeutta.
Reilussa 30 vuodessa naiset ovat murtaneet monta politiikan lasikattoa. Ensimmäinen naispuhemies Riitta Uosukainen uudisti eduskunnan työtavat paremmiksi perheellisille. Vielä aloittaessani eduskunnassa äänestyksiä oli mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, joka asiasta aina puheiden jälkeen, joiden pituutta ei ollut mahdollista ennakoida. Muistan yhdenkin budjettilakiäänestyksen, joka päättyi lauantaiaamuna noin kello 5. Uosukaisen johdolla työtapaa uudistettiin niin että äänestykset ovat pääasiassa istunnon alussa. Sen jälkeen nuorten naisedustajien synnytyksistä ja vanhempainvapaista onkin tullut tavallisia. Tällä kaudella vanhempainvapaata on pitänyt varsin moni ministerikin. 2000-luvulla olemme saaneet naispresidentin, naispiispoja ja naispääministereitä. Olin itse 90-luvulla yksi ensimmäisistä hallituspuoluetta johtaneista naisista. Juuri nyt kaikkia hallituspuolueita johtaa nainen. Suomalaisista mepeistä naisten osuus on alusta alkaen ollut vahva. Mutta naisten ja miesten palkkaerojen kaventaminen takkuaa edelleen.
30 vuotta sitten enemmistö päättäjistä piti ympäristökysymyksiä toisarvoisina. Nyt niiden merkitys ymmärretään yritysmaailmassakin. EU on pitkään ollut globaalin ilmastopolitiikan veturi. Päästökaupan ja monien muiden toimien ansiosta Suomen sähkön ja kaukolämmön tuotannon hiilidioksidipäästöt ovat alentuneet huipustaan yli 70%.
Ymmärrys siitä, että ilman toimivaa monimuotoista elonkehää ei ole ihmisiäkään, ei ole yhtä pitkällä, mutta sekin on murtautumassa politiikan ytimeen. Luonnon monimuotoisuutta edistävien toimien vastustus nyt muistuttaa kovasti sitä, miten energia-alalla vielä 20 vuotta sitten vastustettiin hiilidioksidipäästöjen rajoittamista.
Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan osoitti, että fossiilienergiasta irtautuminen on myös turvallisuuspolitiikkaa. Uskon, että nyt vuodenvaihteessa Ukraina on useimpien suomalaisten mielissä. On tärkeää, että tukemme ukrainalaisille jatkuu.
En todellakaan voi sanoa, että maailma tuli valmiiksi, kun olin päättäjien joukossa, kaukana siitä. Joka tapauksessa olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla mielenkiintoisella näköalapaikalla, tai -paikoilla. Työ on usein ollut rankkaa, raivostuttavaakin, mutta aina kiinnostavaa ja tärkeää. Jos jonkin asian olen oppinut, niin sen että epätäydellisiäkin askelia ottaen pääsee eteenpäin. Jos hyväksyy vain täydellisen ratkaisun tai ei mitään, todennäköinen tulos on ei mitään.
Kiitos kaikille, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä ja joilta olen saanut tukea, ja hyvää uutta vuotta kaikille muillekin!