Vihreät saavat sittenkin viisumit Moskovaan
Aamu-tv kertoi, että Itä-Espanjassa valtavat rankkasateet ovat aiheuttaneet pahoja tulvia. Myöhemmin päivällä kuulin, että osasyy tulvatuhoihin on talojen rakentaminen liian lähelle jokirantoja, alueille, jotka perinteisesti on jätetty suojavyöhykkeiksi tulvien varalta.
Läksin vihreiden kokouksesta muutaman tunnin kävelyretkelle. Oli aurinkoinen päivä ja Praha oli tosi kaunis. Sen tiesin kyllä ennestäänkin. Tuntui ylelliseltä syödä ulkona auringonpaisteessa vanhankaupungin torilla.
Iltapäivällä vihreiden kokouksessa keskusteltiin biopolttoaineista. Niihinhän liittyy paljon toiveita, mutta myös suuria ympäristöhuolia.
Yleisradion tekstiviesti kertoi Venäjän Helsingin suurlähetystössä työskentelevän venäläisdiplomaatin sanoneen, että Suomen Nato-jäsenyys olisi Venäjälle suora sotilaallinen uhka. Illemmalla YLE:n tekstiviesti kertoo samaisen diplomaatin ehdottavan Suomelle kumppanuussopimusta ja sotilasyhteistyötä Venäjän kanssa.
Ensimmäinen mieleen tullut ajatus oli se, että tuo diplomaatti haluaa ärsyttää suomalaiset NATO-jäsenyyden kannattajiksi.
Illalla saimme tiedon, että Europarlamentin vihreä ryhmä on sittenkin saanut viisumit Moskovaan, lukuun ottamatta belgialaismeppi Bart Staesia. Illanvietossa ryhmän pääsihteerin sihteeri Daniella Reccinella jakoi voitonriemuisesti hymyillen Moskovaan matkaaville viisumilliset passit.