Vihreät ovat sosiaalisen Euroopan puolella

MEP Satu Hassin puheenvuoro Vihreän liiton puoluekokouksessa Kokkolassa 22.5.05

Euroopassa ja muuallakin maailmassa käydään taistelua suunnasta: sosiaalinen vai uusliberalistinen malli. Uusliberalistien mielestä edistys tarkoittaa edistyy parhaiten, kun ihmisen ja luonnon riistolle ei aseteta rajoja. Vihreiden sosiaalinen Eurooppa tarkoittaa kestävää kehitystä, sekä ekologisesti että inhimillisesti kestävää. Ja vaikka moni väittää, että ekologinen kestävyys tarkoittaa aarnimäihiäisten ja hitupihtisammalten asettamista ihmisen edelle, itse asiassa on kyse sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Maapallo pitää säilyttää hyvänä kotina myös meidän jälkeemme tuleville sukupolville. Vihreät ovat tässä suuntakamppailussa selkeästi sosiaalisen Euroopan ja oikeudenmukaisen maailman puolella. Itse asiassa vihreät ovat kaikista eurooppalaisista poliittisista suuntauksista tässä johdonmukaisimpia. Me puolustamme myös niitä, joiden asema on kaikkein heikoin, eli me puolustamme myös prekariaattia tai pätkälistöä. Me ajamme myös sosiaaliturvan ja työelämän sääntöjen malleja, jotka antaisivat useammalle työttömälle mahdollisuuden päästä töihin. Mutta ennen kaikkea me olemme ainoa ryhmä, joka johdonmukaisesti ja yhtenäisesti toimii sen puolesta että ympäristöön liittyviä aikapommeja puretaan. Palaan näihin aikapommeihin vielä.

Oma unelmani on se, että Eurooppa kykenee näyttämään koko maailmalle vastuullisen ja solidaarin vaurauden mallin, elämäntavan, jossa suhtaudutaan ympäristöön vastuullisesti ja jossa solidaarisuus on yksi perusarvoista, niin sisäistä elämää kuin kansainvälisiä suhteita ohjaava arvo. Ja jossa yhdyskuntasuunnittelu on järkevämpää. Ja jossa ei kilpailla julkista valtaa kuoliaaksi veronalennuskisalla vaan kerätään veroja ja käytetään niitä jotta kaikki saisivat hyvän koulutuksen ja terveydenhuollon ja kunnollisen sosiaalisen turvaverkon.

Uusliberalistien yksi tunnussana nykyisin on Lissabon. Aikoinaan Lissabonin huippukokouksessa hyväksyttiin toimintaohjelma, jonka tavoitteena on luoda Euroopasta kilpailukykyisin talousalue. Sekä Suomessa että muualla Euroopassa lehdissä on ollut satoja artikkeleita joissa on valitettu, että Lissabonin tavoitteiden toteuttaminen laahaa jäljessä, että Yhdysvalloissa talouskasvu on nopeampaa ja niinedelleen. Suomalaisen Talouselämä-lehden pääkirjoituksessa jopa julistettiin muutama viikko sitten, että USA:n tie on meidän tiemme.

Mutta hetkinen, ajatellaanpa nyt ihan konkreettisesti. Talouden kasvuluvut ovat Yhdysvalloissa joitakin vuosia olleet korkeammat kuin Euroopassa. Mutta entä kilpailukyky? Olin tänä keväänä yhdessä Tampereen kauppakamarin järjestämässä keskustelutilaisuudessa, missä eräs liikemies sanoi, että dollarin arvo on painunut alaspäin jo monta vuotta, silti jenkkien kauppavaje senkuin kasvaa. Toisin sanoen usalaiset tuotteet eivät mene maailmanmarkkinoilla kaupaksi edes alehintaan. Näinhän se on, tänä vuonna USA:n kauppavajeen odotetaan taas nousevan uusiin ennätyslukemiin. Koko kansantalous velkaantuu ja yksityistaloudet myös. Velkavetoista talouskasvua on tapana sanoa kuplaksi. Ainakaan kilpailukyvyn perusteella Yhdysvaltojen mallia ei siis kannata apinoida.

Lissabonia käytetään todella paljon perusteluna myös ympäristöpolitiikkaa vastaan. Nyt on keskityttävä kilpailukyvyn parantamiseen, mantra kuuluu, emme saa jatkaa kilpailukyvyn heikentämistä yli-innokkaalla ympäristöpolitiikalla. Sitä, että ympäristöpolitiikka vaarantaa kilpailukyvyn, toistetaan itsestäänselvyytenä, mutta kukaan ei koskaan esitä yhtään konkreettista esimerkkiä. Eurooppalaista ympäristöpolitiikkaa on harjoitettu jo yli 20 vuotta, luulisi että näyttöä olisi jo ehtinyt kertyä. Mutta tosiasiassa näyttöä on kertynyt aivan päinvastaisesta, eli siitä että merkittävätkin ympäristöuudistukset pystytään toteuttamaan ilman haittavaikutuksia teollisuudelle tai jopa parantaen kilpailukykyä.

Sitä virttä, että kulloinkin vireillä oleva ympäristönsuojeluparannus vie tehtaat vararikkoon tai ainakin evakkoon, vie työpaikat ja romauttaa talouden, on veisattu moneen kertaan. Suomen vihreän liikkeen alkuaikoina 80-luvulla tätä virttä veisattiin, kun tehtaita ja voimalaitoksia vaadittiin puhdistamaan happosateita aiheuttavia päästöjä ja myös kun vaadittiin korvaamaan jääkaapeista ja suihkepulloista freonit, jotka vahingoittavat meitä kaikkia suojaavaa yläilmakehän otsonikerrosta. Kun nämä urakat on hoidettu aikoja sitten, kukaan ei väitä niiden vahingoittaneen taloutta. Päinvastoin, se joka on ymmärtänyt ensimmäisenä kehittää uutta tekniikkaa, on saanut markkinoilla kilpailuedun. Mutta silti koko ajan väitetään, että ympäristönsuojelu romauttaa talouden ihan kohta.

Nyt tämä vastaava pelottelu on käynnissä ilmastopolitiikasta ja EU:n kemikaalidirektiiviehdotuksesta. Suomi taitaa olla se EU-maa, jossa julkisuudessa ilmastopolitiikkaan suhtaudutaan kaikkein kielteisimmin. Viime vuoden alkukuukausina teollisuus väitti, että sähkön hinta tulee tänä vuonna nousemaan kymmeniä prosentteja hiilidioksidin päästökaupan vuoksi. Tosiasiassa teollisuus lobbasi itselleen mahdollisimman suuria päästökiintiöitä vuosille 2005-7. Se sai tahtonsa läpi, mikä ei ollut viisasta politiikkaa Vanhasen hallitukselta. Nyt teollisuus väittää, että sähkön hinta nousee kymmeniä prosentteja vuoden 2008 alusta. Tällä kertaa teollisuus lobbaa sitä, että valtio ostaisi verahoilla ulkomailta päästökiintiöitä vuosiksi 2008-2012, jotta teollisuuden ei tarvitsisi investoida päästöjä vähentävään moderniin tekniikkaan. Tähän suostuminen olisi hulluuden huippu. Verovaroin kannattaa tukea uuden ja puhtaamman tekniikan kehittämistä ja joskus myös investointeja puhtaampaan tekniikkaan. Mutta käyttää kansalta kerättyjä verovaroja siihen, että teollisuus voisi jarrutella investointeja välttämätöntä teknologiamuutosta, se olisi neuvostoliittolaista teollisuuspolitiikkaa.

Euroopassa kaikkein eniten energiainvestointeja tehdään tänä päivänä maakaasuun ja tuulivoimaan, juuri niihin asioihin, jotka Suomen ydinvoimakeskustelussa muutama vuosi sitten pyrittiin demonisoimaan. On pötyä, että Suomessa olisi jo tehty päästöjen vähentämiseksi kaikki mahdollinen. Tuulivoiman alalla melkein kaikilla muilla EU-mailla on kunnianhimoisemmat ohjelmat. Maat jotka toimivat etunenässä, Tanska ja Saksa, ovat saaneet tuulivoimasta myös arvokkaan vientibisneksen. Itävallassa pientalojen pellettilämmityksestä on tullut hitti. Isäntäväki saattaa kutsua vieraansa ihailemaan uutta pellettikattilaa aivan kuin uutta mersua. Myös Ruotsi toimii uusiutuvan energian lisäämiseksi paljon päättäväisemmin kuin Suomi.

Joitakin viikkoja sitten brittitiedelehti New Scientist ihmetteli sitä passiivisuutta, jolla poliittiste päättäjät suhtautuvat tutkijoiden varoituksiin ilmastonmuutokseen liittyvistä vaaroista. Lehti kysyi kuvittelevatko poliittiset johtajat elävänsä vaihtoehtoisessa maailmankaikkeudessa, jossa luonnonlait eivät ole voimassa. Kansantalouden romahdusvaaraan ei ikinä suhtauduttaisi yhtä huolettomasti.

Samaa olen itsekin usein ihmetellyt. Ne, jotka valittavat sitä, että ilmastoa muuttavien päätöjen vöhentäminen maksaa, tuntuvat kuvittelevan, ettei itse ilmastonmuutos maksa mitään, aivan kuin olisi mahdollista jatkaa aivan kuin ennenkin. Itselleni suurin pettymyksen aihe Vanhasen hallituksen toiminnassa on ollut se, että hallitus tuntuu pitävän päästöjen vähentämistä Suomelle suurempana uhkana kuin ilmastonmuutosta.

Vanhan menon jatkumisen tekee aika pian mahdottomaksi myös öljyn niukkeneminen. Yhä useammat asiantuntijat ennustavat, että ei kulu montaakaan vuotta siihen, kun maailman vuotuisen öljyntuotannon huippu saavutetaan. Öljyn niukkenemiseen voidaan varautua käymällä sotia öljyalueiden omistukse
sta. Viisaampi ja vastuullisempi linja on investoida uusiutuvan energian käyttöön ja parantaa energian tuottavuutta. Uuden tekniikan avulla voidaan ottaa samasta energiasta enemmän irti, aivan vastaavasti kuin työn tuottavuuttakin on parannettu. Työ uusiutuvan energian ja paremman energiatehokkuuden puolesta on myös työtä rauhan puolesta.

Euroopan parlamentissa isoin ja kiistellyin ympäristöasia on koko tämän kauden ollut kemikaalidirektiiviehdotus eli REACH. Ehdotuksen pääajatus on lopettaa se kemikaaleilla tehty ihmiskoe, joka Euroopassa on jatkunut jo vuosikymmeniä. Markkinoilla on nyt noin 30 000 kemikaalia, joiden vaikutuksia ihmisen terveyteen ja ympäristöön ei tunneta kunnolla ja joita myydään vuodessa yli tonni. Niitä on ihan kaikkialla ympärillämme, tuoleilla, joilla istumme, vaatteissamme, pesuaineissa ja deododanteissa, lasten leluissa, huonepölyssä. Ympäristöjärjestöjen tekemissä kokeissa on todettu, että tavallisilla ihmisillä, jopa lapsilla, on veressään kymmeniä haitallisia ja pysyviä kemikaaleja. Vastaavanlainen kemikaalicoctail löytyy joka kodin imurin pölypussista. Noiden kemikaalien joukossa on sellaisia, jotka aiheuttavat syöpää ja allergioita, häiritsevät hormonitoimintaamme, tekevät ihmisistä hedelmättömiä ja vahingoittavat syntymättömiä lapsia. Kemikaalidirektiivin pääajatus on se, että valmistajan tai maahantuojan on testattava kemikaalin vaikutukset terveyteen ja ympäristöön.

Teollisuus on useiden vuosien ajan käynyt pelottelukampanjaa. Virsi on se vanha tuttu: REACH veisi kemian teolisuuden vararikkoon tai evakkoon, kilpailukyky menisi ja kansantalous kärsisi. Mutta edes teollisuuden omasta toimeksiannosta tehty uusi vaikutusselvitys ei tue näitä pelotteluväitteitä. Silti Euroopan parlamentissa varsinkin konservatiivit, mutta myös osa sosialisteista ja liberaaleista, toistaa edelleen näitä väitteitä. Kemian teollisuus ajaa uudistuksen ratkaisevaa vesittämistä. Ilmeisesti konservatiivisimmat teollisuuspiirit myös kerta kaikkiaan kokeilevat sitä, miten paljon Euroopan parlamentin päätöksiin voi massiivisella lobbauksella vaikuttaa. Ja ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että erityisesti konservatiiveista iso osa kuuntelee mieluummin teollisuuden väitteitä kuin perehtyy tosiasioihin.

Kemikaaliturvallisuudessa on kyse myös työntekijöiden turvallisuudesta työpaikoilla. Siksi luulisi, että ay-liike lobbaisi voimakkaasti kemikaalidirektiivin puolesta. Euroopan ay-järjestöjen kattojärjestö suhtautuukin myönteisesti, mutta se on ollut passiivinen. Sama on asenne monissa maissa, myös Suomessa. Aktiivisimpia ovat olleet kemian liitot, jotka pelkäävät uudistusta. Minun muistikuvani mukaan ay-liike vielä 80-luvulla piti toimintaa paremman työsuojelun puolesta itsestään selvyytenä. On merkille pantavaa, että kun vihreät eurooppalaisessa päätöksenteossa puolustavat työntekijöiden oikeuksia työaikadirektiiviä käsiteltäessä, samaan aikaan ay-liike ja vasemmisto ovat hajanaisia ja horjuvat silloin, kun on kyse ihmisten, myös työntekijöiden terveyden suojelusta. Johdonmukaisimmin ihmisten puolella ovat vihreät ja ympäristöjärjestöt. Ympäristöjärjestöjen lisäksi kemikaaliuudistuksen puolesta ovat lobaanneet lähinnä eräät kulutustavaroita, kuten vaatteita, huonekaluja ja kodinkoneita valmistavat ja myyvät firmat, jotka haluavat omille asiakkailleen vastata myymiensä tuotteiden turvallisuudesta.

Hyvät ystävät, Euroopan parlamentissa kuluneen vajaan vuoden aikana yksi hienoimmista kokemuksista on ollut kuunnella yhdysvaltalaista professori Jeremy Rifkiniä, joka puhuu ”eurooppalaisesta unelmasta” vastapainona amerikkalaiselle unelmalle, joka on hänen mukaansa itse asiassa kääntynyt helvetiksi. Hän on puhunut siitä, miten Euroopassa on itse asiassa osattu järjestää paljon paremmin monet elämän laadun kannalta keskeiset asiat, kuten terveydenhuolto, koulutus ja sosiaaliturva. Yhdysvalloissa tulot henkeä kohden ovat suunnilleen puolitoistakertaiset verrattuna Eurooppaan, mutta eurooppalaiset elävät pitempään.

Kaikkein eniten ajattelemisen aihetta ovat antaneet tutkimukset, joissa on samantapainen viesti kuin Rifkinillä, vaurastuminen ei tietyn rajan jälkeen enää lisää onnellisuutta. Vihreät ovat poliittisista ryhmistä ainoa, joka ottaa toiminnassaan huomioon tämän. Viime eduskuntavaaleissa tunnuslauseemme oli ”enemmän aikaa, vähemmän roinaa”. Onnellisuuden ja elämän laadun parantaminen muilla keinoilla kuin jatkuvalla aineellisella kasvulla on tärkeimpiä kysymyksiä sekä inhimillisen kestävyyden että maapallon tulevaisuuden kannalta. Tätä asiaa meidän on kyettävä konkretisoimaan entistä paremmin. Onni ei löydy kulutusparatiiseista, oikeasti onni löytyy terveydestä, ihmisten välisistä suhteista ja kauneudesta ympärillämme.

Lisätietoja: Anne Hildèn 050 355 3707