Vierailu Kiovassa: Ukrainalaiset uskovat voittoonsa
Enpä ennen ole käynyt parlamentissa tai ministeriössä, jonka ovi ja alimman kerroksen ikkunat on suojattu hiekkasäkeillä. Nyt olen, Kiovassa. Osallistuin kahdeksan EU-maan parlamenttien EU-valiokuntien puheenjohtajien ja EU-parlamentin varapuhemiehen vierailuun Kiovassa. Turvallisuussyistä matkasta tiedotettiin vasta kun kaikki osallistujat olivat ehtineet takaisin EUn puolelle.
Tapasimme mm parlamentin puhemiehen, Kiovan pormestarin, puolustusministerin, EU-integraatiosta vastaavan ministerin sekä varaulkoministerin, sekä tietysti Ukrainan korkeimman neuvoston eli Radan EU-integraatiovaliokunnan puheenjohtajan. Mieleenjäävin oli ehkä Kiovan pormestari, parimetrinen ja hyvin selkeäsanainen Vitali Klytško.
Kuulimme tuoreeltaan, että Ukraina oli päättänyt hakea Naton jäsenyyttä. Tämä oli vastaveto Putinin näytelmälle julistaa neljä Ukrainan aluetta osaksi Venäjää, Venäjän ennestään kaappaaman Krimin lisäksi.
Ukrainalaisten rauhallisuus ja päättäväinen voitontahto teki vaikutuksen. Kukaan tapaamistamme ei puhunut liturgiaa. Ukrainalaiset haluavat voittaa ja uskovat voittoonsa, mutta tarvitsevat siihen meidän apuamme. Suomen hallituksen tuore päätös sulkea raja venäläisiltä turistiviisumilla kulkijoilta, oli ukrainalaisille iloinen uutinen.
Vähän ennen paluujunalle lähtöä tarjotun illallisen aikana tuli ilmahälytys, mutta kukaan ei lähtenyt säntäilemään minnekään. Hälytyksiä tulee kuulemma joka päivä, mutta Kiovan ilmapuolustus toimii hyvin. Suurin osa katuvalaistuksesta oli kuitenkin sammutettu.
Kaksi yötä meni yöjunassa, ensin Puolan rajalta Kiovaan ja seuraava yö Kiovasta takaisin Puolan rajalle. Onneksi reppu- ja telttareissaamiskokemusta ja notkeutta on sen verran, että kiipesin vaivatta hytin yläsängylle, mennen tullen. Voitte silti arvata, että ekana yönä Suomeen palattua nukuin omassa sängyssä kuin tukki. Junassa oli 4 hengen makuuvaunut, eli kämppiksinä oli ennestään tuntemattomia ihmisiä, kaikki ukrainalaisia. Jotkut olivat palaamassa kotiin, jotkut menivät käymään kotona, jotkut palasivat kotivierailulta takaisin evakkoon. Junan ikkunat oli teipattu siltä varalta että jos lähellä lentää jotain, ikkunansirpaleita ei putoa matkustajien päälle. Rajalta kohti Kiovaa lähdettäessä vaunuemäntä kävi huolehtimassa että kaikkien ikkunoiden pimennysverhot oli laskettu alas.
Kiovan tunnelma oli päällisin puolin rauhallinen. Sotatilan huomasi mm siitä, että parlamenttiin ja ministeriöihin ajettiin siksakrataa panssariesteiden välitse, ja niistä hiekkasäkeistä.
Matkalukemiseksi ostin Bellingcatin muodostamisesta ja tähänastisesta toiminnasta kertovan kirjan. Se sopi itse asiassa matkan teemaan varsin hyvin, olihan Bellingcatin ensimmäinen ison julkisuuden saanut juttu Amsterdamista Kuala Lumpuriin lähteneen lennon MH17 ampumiseen syyllisten selvittäminen. Siinäkin jäljet johtavat Vladimir Putiniin, aivan kuten Venäjän Ukrainaan kohdistuneessa hyökkäyksessä.