”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Blog Listing

Verot ovat julkisen sektorin naisvaltaisten ammattien ystävä

Jouduin koronakaranteeniin ja siksi en päässyt tämänpäiväiseen äänestykseen potilasturvalaista. Siksi siitä muutama ajatus.
1) Lakko-oikeus kuuluu demokraattisen yhteiskunnan peruspilareihin ja sitä pitää kunnioittaa.
2) Kaikissa lakoissa, jotka pystyn muistamaan (noin 1960-luvulta alkaen), lakkoon lähtevä ammattiliitto on hyväksynyt lakolle rajat, joilla on turvattu ihmishenkien suojelu ja estetty muiden isojen vahinkojen syntyminen. Nyt ensimmäistä kertaa k.o. ammattiliitot eivät toimineet tämän periaatteen mukaisesti. Eikä tämä ole vain minun muisteloni, myös työehtoneuvottelujen asiantuntijat ovat sanoneet saman.
3) On selvää, että valtiovallan piti reagoida tällaiseen tilanteeseen. Jos ei ole oikeutta elämään, muilla perusoikeuksilla ei ole merkitystä.
4) Se, että säädetään laki, jolla mahdollistetaan ihmishenkien turvaaminen, ei tarkoita lakko-oikeuden peruuttamista.
5) On hyvä, että lain rajausta tarkennettiin ja siitä muun muassa poistettiin mahdollisuus asettaa hoitajille henkilökohtaisia uhkasakkoja.
6) Ymmärrän täysin hoitajien suuttumuksen nykytilanteeseen. Ala on vaativuuteensa nähden ollut kauan alipalkattu, ja näin ei voi jatkua loputtomiin. Takana ovat myös koronavuodet, joiden aikana hoitajat ovat venyneet ja taas venyneet, ja tartunnan saaneita hoitaessaan joutuneet myös itse tartunnoille alttiiksi. Liika on liikaa.
7) En usko, että umpisolmusta selvitään ilman rahaa, enkä usko että sitä saadaan muulla tavalla kuin että hallitus osoittaa sitä hyvinvointialueille. Hallituksen pitää siis lakata lymyilemästä neuvottelujen virallisen työnantajapuolen selän takana. Pääministeri Marin ja valtiovarainministeri Saarikko esiin!
8 ) Epärehellisyys, joka ottaa eniten päähän: se, että jotkut vaativat samaan aikaan veronalennuksia ja hoitajille lisää palkkaa. On vale, että valtion budjetista löytyisi riittävän iso summa leikkaamalla ”turhaa”.
9) Paras tapa mahdollistaa julkisen sektorin naisvaltaisille aloille asialliset palkat, on äänestää niitä puolueita ja ehdokkaita, jotka eivät tarjoa unelmahöttöä veronalennusten ihanuudesta, vaan ovat valmiita puolustamaan veroja ja mieluiten myös kertomaan mitä veron/veroja ovat valmiit korottamaan. Suomessa väitetään nykyisin ahkerasti, että maassamme olisi maailman korkein verotus. Ei ole, sen näyttää Hesarin hiljattain julkaisema vertailu.
10) Ymmärtääkseni alalla on paljon muutakin korjattavaa kuin palkkaus, muun muassa pula aputyövoimasta. Sekin asia pitää korjata. On ollut virhe poistaa kanslistit, sihteerit ynnä muut ”byrokratian/hallinnon keventämisen” nimissä. Sairaaloissa ja terveyskeskuksissa se tarkoittaa, että hoitajat ja lääkärit tekevät työtä, joka itse asiassa ei kuuluisi heille. Se maksaa aikaa, rahaa ja hermoja.