”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Verokomissaari esittää vihreitä veroja

Täysistunto keskusteli muun muassa viime sunnuntaina hyväksytystä Berliinin julistuksesta ja Kosovo-raportista.

Komission lahjustutkintaa koskevat uutiset kertovat, että kolme ihmistä on pidätetty ja kahden italialaismepin epäillään sekaantuneen juttuun. Yli 150 poliisia on tutkinut komission toimistoja Belgiassa, Ranskassa, Italiassa ja Luxemburgissa.

Fortum ja TVO ovat ilmoittaneet käynnistävänsä ympäristövaikutusten arvioinnin mahdollisesta kuudennesta ydinvoimalasta. Sitä ei kyllä tarvita, jos Suomi panee toimeen EU-huippukokouksen päätökset energian säästöstä ja uusiutuvan energian edistämisestä.

Verokomissaari Lazlo Kovacs julkistaa yhdessä ympäristökomissaari Dimasin kanssa vihreän kirjan taloudellisten kannusteiden, kuten verojen, käytöstä ympäristönsuojelussa. Niinpä, kun isot pojat tunnustavat todellisiksi ne ongelmat, joista vihreät ovat kauan puhuneet, he päätyvät myös samanlaisiin toimiin, joita vihreät ovat ehdottaneet.