“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Valiokunta kannatti hyljetuotteiden tuontikieltoa

Sunnuntaina maalasin keskikerroksen vessan seinät, siihen vessaan on saatu lavuaari ja pytty. Tänään ennen lähtöä Brysseliin maalasin toisen kerroksen. Sunnuntaina jätin epäviisaasti viimeiseksi pytyn takana olevan seinäosuuden, johon oli vaikeinta päästä käsiksi. Niinpä kun kiemurtelin sitä maalaamaan, hiukset laappivat vastamaalattua sivuseinää. Tänään aloitin siitä vaikeimmin tavoitettavasta kohdasta. Saa nähdä, kuinka kauan vaalea maali pysyy hiuksissani. Ei ole kyllä eka kerta sen yli vuoden aikana, kun olemme asuneet remontin keskellä.

Parlamentin sisämarkkinavaliokunta äänesti tänään hyljetuotteiden tuontikiellosta. Komissio on esittänyt kieltoa, jota meppien enemmistö vuonna 2006 allekirjoittamallaan kirjallisella kannanotolla vaati. Tosin komissio ehdottaa myyntikieltoon aika paljon poikkeuksia. Esittelijä Diana Wallis oli esittänyt vain merkkiä kestävästi ja humaanisti metsästetyistä hylkeistä valmistetuille tuotteille. Joissakin EU-maissa hyljeturkisten myynti on ollut kielletty jo vuosia. Valiokunnan ylivoimainen enemmistö kannatti tuontikieltoa, vielä tiukempaa kuin komissio on esittänyt.