”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Vaalijännitystä

Trilogit eli kolmikantaneuvottelut Europarlamentin, EU:n ministerineuvoston ja Europarlamentin kesken ilmastopaketista käynnistyivät tänään. Ensimmäiseksi neuvoteltiin uusiutuvan energian direktiivistä. Vaikka en ole raportööri, pääsin paikalle ympäristövaliokunnan puheenjohtajan Miroslav Ouzkyn sijaisena.

Tänään oli kyllä aika vaikea keskittyä työntekoon, kun mietti vain sitä, miten USA:n vaaleissa käy. Avustajani Ulriikka oli pannut sähköpostiini hauskan videonpätkän. Siinä oli ”uutinen”, jonka mukaan Obaman valinta jäi yhdestä äänestä kiinni. Nyt on saatu selville, että tämä kotiin jäänyt kannattaja oli Satu H. Sitten näytettiin eri puolilta maailmaa mielenosoituksia, joissa raivottiin Satu H:lle, muun muassa tilaisuutta jossa George W Bush sydämellisesti kiitti Satu H:ta. Naapuri kertoi ihmettelevänsä, kaikkien mielestä Satu H oli vaikuttanut normaalilta. Aika hauska tapa innostaa kannattajia uurnille.

Illalla, kun läksin eräältä illalliselta nukkumaan, ei vielä ollut tullut mitään ennakkotietoja USA:n tuloksista. Juuri kun olin asettunut sänkyyn, sain Ulriikalta (joka asuu yläkerrassa) tekstarin, että hän oli lähtenyt ”Democrats in Brussels” vaalivalvojaisista ja katsoo nyt tuloksia kotona telkkarista. Puin vähän vaatteita päälle ja läksin yläkertaan. Pariin tuntiin ei tullut oikeastaan mitään tuloksia, vain tietoja siitä, missä äänestyspaikoilla oli ollut ylipitkiä jonoja tai muuta vastaavaa. BBC:n toimittajien tuntui olevan vaikea kätkeä toivettaan Obaman valinnasta. Jopa jotkut haastatelluista republikaaniaktiiveista kommentoivat mustan presidentin mahdollisuutta sen oloisesti kuin itse asiassa toivoisivat Obaman valintaa. Läksin nukkumaan ennen kuin tuloksesta oli mitään varmaa tietoa, joskus yhden ja kahden välillä.

Jätin kuitenkin kännykän päälle. Noin kolmelta yöllä huomasin tekstiviestin, se oli Ulriikalta: ”Hei, nyt näyttää jo niin hyvältä että mäkin meen nukkumaan obama 174 ja mccain 75 ja ohio ja florida menossa obamalle.”