Uutiset Japanin ydinvoimalahaaverista pahenevat
Kotimatkalle, tänään alkaa loma.
Uutiset Kiinan saastumisesta vain pahenevat. OECD:n julkaiseman raportin mukaan satoja miljoonia ihmisiä sarastaa joka päivä saasteiden takia, 300 miljoonaa ihmistä juo saastunutta vettä, 190 miljoonaa kärsii joka päivä huonon veden aiheuttamista sairauksista. OECD myös arvostelee Kiinan ympäristönsuojelutoimia tehottomiksi, pääongelma on se, että keskushallinto ei ole kyennyt ajamaan päätöksiään läpi maakunnissa. OECD suosittelee valtion ympäristöviraston muuttamista ministeriöksi, valvonnan kehittämistä, sekä taloudellisten kannusteiden ja sakkojen käyttöönottoa. Noin viikko sitten professori Zou Ji Renminin yliopistosta Pekingistä sanoi, että maassa ei ole vielä kunnollista hiilidioksidipäästöjen mittaus- ja valvontajärjestelmää.
Myös uutiset Japanin ydinvoimalahaaverista pahenevat. Nyt Japanin ydinvoimaviranomaiset myöntävät, että maanjäristys aiheutti maailman suurimmassa ydinvoimalassa ainakin 50 vikaa, mukaan lukien katkenneita putkia, vesivuotoja, radioaktiivisuuden vuotoa ympäristöön. Aluksi voimayhtiö vakuutti paikallisille asukkaille, ettei ympäristöön päässyt radioaktiivisia vuotoja. Mutta 10 tuntia myöhemmin yhtiön myönsi, että 1 200 litraa (eli 1,2 tonnia) radioaktiivista vettä oli vuotanut jostain tankista ja valunut mereen. Vuodon havaitsemisen jälkeen firma viivytteli 6 tuntia ennenkuin myönsi sen ministeriölle ja asian kertomista julkisuuteen vitkuteltiin vielä tämänkin jälkeen melkein 4 tuntia. Ministeri arvosteli viivyttelyä asian julkistamisessa ja myös voimalan muuntajassa olleen tulipalon sammutustöissä.
Kun tulin Suomeen, näin jälleen kerran Tikkurilan rautatieasemalla Tampereen junasta vain perävalot. Harmitti, koska lentokentällä olin odottanut laukkuani yli vartin.
Menin kahville läheiseen ostoskeskukseen. Siellä näin Hesarin lööpin, jonka mukaan viimeisen Harry Potterin sisältöä on vuotanut nettiin. Odotin malttamattomana, että pääsisin junaan lukemaan Hesarin, mutta siellä ei ollut.
Uusin Harry Potter on nimittäin luvattu kauppoihin harmittavasti juuri muutama tunti sen jälkeen, kun me – jos kaikki menee kuin olemme suunnitelleet – olemme juuri lähteneet rinkat selässä tunturiin. Torstai-iltana pakkaamme itsemme ja automme yöjunaan. Perjantaina ajamme Utsjoelle, ja sitten lähdemme maastoon rinkat, teltta ja makuupussit selässä.