“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

”USA:n sisällissota on päättynyt”

Maailmalla tehtyjen mielipidetiedustelujen mukaan enemmistö ihmisistä melkein koko maailmassa kannatti Obamaa, vain Israel, Filippiinit ja Georgia tukivat McCainia.

International Herald Tribunessa Thomas Friedman, sanoi, että USA:n sisällissota on nyt vihdoin päättynyt. Vuoden 1864 ratkaisutaistelut käytiin Pennsylvaniassa, samoin nyt Pennsylvania varmisti Obaman voiton. Aika monessa lehdessä todetaan, että juhlat ovat ohi, nyt alkaa kova työ.

EU:n komissiolta on tullut kauan odotettu esitys eläinkoedirektiivin uusimisesta. Jo oli aikakin, europarlamentin ympäristövaliokunta on vaatinut tätä lukuisia kertoja. Nykyinen direktiivihän on auttamattoman vanhentunut, se on 1980-luvulta. Esitys perustuu ”kolmeen ärrään”, reduce, replace, refine (vähennä, korvaa, tarkenna) ja ehdottaa muun muassa isojen apinoiden, eli siis ihmisen lähimpien sukulaisten simpanssien, bonobojen, gorillojen ja orangutangien käytön kieltämistä eläinkokeissa.

Poimintoja uutisvirrasta:

Etelänapamantereen yllä oleva otsoniaukko on nyt Pohjois-Amerikan kokoinen, eli viidenneksi suurin kaikista mitatuista otsoniaukoista, isompi kuin viime vuonna mutta pienempi kuin toissa vuonna.

IEA, kansainvälinen energiajärjestö, sanoo tämänvuotisessa ”World Energy Outlook” -julkaisussaan, että ilmastonmuutoksen rajoittaminen alle 2 asteen ei ehkä enää ole mahdollista. No, kesäkuussa samainen IEA julkaisi ”sinisen skenaarion” siitä miten se olisi mahdollista. IEA on perinteisesti sangen konservatiivinen järjestö, joka ennustaa ikuista öljynkulutuksen kasvua.

Al Gore neuvoo Obamaa rakentamaan USA:n tehokkaan sähkönsiirtoverkon. Hänen lisäkseen James Hansen, NASA:n johtava ilmastontutkija, on sanonut samaa, USA:n ilmastoinvestoinneista tärkein on suurjännitetasavirtaverkko, jolla voidaan siirtää sähköä osavaltiosta toiseen vähin häviöin ja jonka avulla myös voidaan rakentaa kutakin uusiutuvaa energiamuotoa hyödyntävä sähköntuotanto siihen paikkaan, jossa olot ovat otollisimmat.

Reuters kertoo ennakkotietoja tutkimuksesta, joka ilmestyy kohta USA:n tiedeakatemian julkaisussa, ja jossa kerrotaan että peridotiitti-kivilajiin voidaan imeyttää suuria määriä hiilidioksidia. Sitä on maankuoressa aika paljon, lähellä pintaa esimerkiksi Omanissa. Tämähän voisi parantaa mahdollisuuksia ottaa hiilidioksidia talteen ja panna sitä maahan talteen.