USA:n outoa venkoilua
Vähän ennen puoltayötä kuulimme USA:n oudosta venkoilusta. USA:n retoriikkahan on koko ajan ollut sitä, että se vain haluaa isot päästäjät samalle viivalle. Jos USA:lle tulee kansainvälisoikeudellisesti sitovat päästörajat, niin Kiinalle pitää myös tulla. Myös USA:n kongressissa Kiina on ollut pääargumentti sille, että ilmastolaki ei ole mennyt läpi, sen ohella tietysti että osa poliitikoista kiistää koko ilmastonmuutoksen. Mutta USA ei ole juurikaan pannut tikkua ristiin, että oikeasti syntyisi diili, jossa kaikille isoille päästäjille tulisi päästörajat.
Tänään noin klo 12.30 pidetyssä lehdistötilaisuudessa USA:n edustaja sanoi, että EU:n ehdottama tiekartta käy heille, ja samoin laillisesti sitovat päästörajat, kunhan ne tulevat kaikille. Vieressäni istuu ihminen, joka kuuli sen itse. Tämä USA:n lausunto löytyy myös esimerkiksi BBC:n uutissivuilta.
Mutta nyt vähän ennen puoltayötä tuli tieto, että USA:n edustaja olisi peruuttanut ja kiistänyt koskaan tukeneensa EU:n ehdotusta. Kun siis alkaa näyttää siltä, että kaikkia isoja päästäjämaita koskevista päästörajoista voisi oikeasti tulla sopu, tai siis että kaikki muut saattaisivat hyväksyä sen, ääni kellossa muuttui. USA:n neuvottelijoilla ei varmaan ole kivaa. Käsittääkseni he ymmärtävät itse oikein hyvin, että ilmastonmuutos on vakava uhka koko ihmiskunnan tulevaisuudelle. Heidän pomonsa on presidentti. Eli jos sopimus olisi muutoin syntymässä mutta USA kaataa sen, päätöksen on tehnyt Obama.
Statement Regarding Todd Stern’s Press Conference
Please attribute the following statement to Emily Cain, a spokesperson for the U.S. Department of State.
”Todd Stern said in his press conference today that the United States could support a process to negotiate a new climate accord. He did not say that the United States supports a legally binding agreement as the result of that process. The EU has supported both a process and the result being a legally binding agreement.”
USA on omakehussa tosi hyvä. Myös presidentti Bushin aikana USA:n neuvottelijat olivat todella taitavia valitsemaan sanakäänteensä siten, että ellei olisi tuntenut asiaa, olisi saanut vaikutelman että USA toimii todella ponnekkaasti ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Oikeasti USA on kuitenkin ajautunut sivuraiteelle.