Tyynenmeren jäteriutta

KIRJALLINEN KYSYMYS KOMISSIOLLE
Satu Hassi (Vihreät/EFA) 01.10.2008

Aihe: Tyynenmeren jäteriutta

Tyyneltä valtamereltä löydetty mantereen kokoinen jäteriutta on aiheuttamassa vakavaa haittaa meren ekosysteemeille. UNEP:in mukaan yksi neliömaili riuttaa sisältää 46 000 muovinpalaa. Läntinen osa jäteriuttaa on lähellä Havaijia ja itäinen Japania. Arvioiden mukaan viidesosa jätteestä on peräisin laivoista, mutta leijonanosa maalta.

Tilanteen syntymisen taustalla on muovijätteen suuri määrä ja myös se, että nykyiset muovit hajoavat paljon aiempaa hitaammin, jopa vasta 50 vuoden kuluttua. Meri myös suojelee muovia UV-säteilyltä, joka nopeuttaisi hajoamista.

Muovi aiheuttaa vuosittain yli miljoonan merilinnun ja yli sadantuhannen merinisäkkään kuoleman. Muovisaaste imee puoleensa haitallisia kemikaaleja, jotka siirtyvät ruokaketjun kautta ihmisten ruokalautasille.

EU on jo vuodesta 1978 toiminut haitallisten hiilivetyjen mereen päätymistä vastaan (C 162, 08/07/1978 P). Vaikka Tyyni meri ei rajoitu Eurooppaan, koskevat sen ekosysteemien tuhoutumisen seuraukset myös Eurooppaa.

Hitaasti hajoavien muovien käyttöä tulisi vähentää kaikin mahdollisin tavoin ja lisätä kierrätystä. Esimerkiksi Irlannissa muovipussien käyttöä on onnistuttu vähentämään 90 prosenttia lisäveron avulla. Myös Euroopan laajuinen pullopanttijärjestelmä tehostaisi kierrätystä.

Mihin toimenpiteisiin komissio aikoo ryhtyä Tyynen valtameren muovijäteongelman ratkaisemiseksi?

E-5545/2008 
Stavros Dimasin komission puolesta antama vastaus
4.12.2008
 
Komissio on tietoinen Tyynellä valtamerellä koko ajan kasvavasta muovijätemassasta ja tähän liittyvistä ympäristöongelmista. Kyseisen ongelman ratkaisemiseksi ei ole tällä hetkellä helppoa ratkaisua, erityisesti koska on hyvin vaikeaa osoittaa, kuka merelle kertyneestä jätteestä on vastuussa. Asiaa olisikin käsiteltävä ja se olisi ratkaistava kansainvälisesti.

Merellä oleva jäte on peräisin erilaisista pilaantumislähteistä. Alusten aiheuttaman meren pilaantumisen osalta kansainvälinen yhteisö on sopinut oikeudellisesti sitovista toimista Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO)(1) puitteissa. Maalta peräisin olevan pilaantumisen osalta toimenpiteistä on sovittu YK:n maailmanlaajuisessa toimintaohjelmassa.

Näiden maailmanlaajuisten toimien lisäksi Tyynen valtameren muovijäteongelman ratkaiseminen tyydyttävällä tavalla edellyttäisi sitä, että rannikkovaltiot koordinoisivat tarvittavia toimenpiteitä. Paras tapa tarttua ongelmaan olisi alueellinen meriyleissopimus. Tällainen hanke olisi pantava alulle kyseisellä alueella ja sille olisi tämän jälkeen hankittava laajempaa tukea tarpeen mukaan.

EU ja AKT-ryhmän (Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtiot) Tyynenmeren valtiot ovat hyväksyneet EU-Tyynimeri-strategian ja siihen liittyvät maa‑ ja aluekohtaiset strategia-asiakirjat vuosiksi 2008–2013. Näissä kaikissa asiakirjoissa mainitaan ympäristö keskeisenä yhteistyöalana. Merellinen ympäristö on luonnollisesti yksi mahdollisista aloista, joilla kehitettävillä alueellisilla toimilla voitaisiin parantaa alueen jätehuoltoa.

EU:lle on myös kertynyt kyseisiin aloihin liittyvää asiantuntemusta Eurooppaa ympäröivien merien, erityisesti Atlantin ja Välimeren, osalta. Tästä voisi olla hyötyä alueellisille toimille Tyynellä valtamerellä. Alueellisten meriyleissopimuksien (kuten Koillis-Atlantin merellisen ympäristön suojelua koskevan yleissopimuksen (OSPAR) ja Välimeren suojelemista pilaantumiselta koskevan yleissopimuksen (Barcelonan yleissopimus)) perusteella on vahvistettu erilaisia sitoumuksia ja toimia. Niissä keskitytään usein ongelmiin, joita meren roskaantumisesta aiheutuu rannikoilla. Lisäksi EU:n tasolla annettiin hiljattain meristrategiapuitedirektiivi (direktiivi 2008/56/EY)(2). Direktiivissä asetetaan jäsenvaltioille velvoite laatia kattava arviointi niille kuuluvien merivesien ympäristön tilasta, myös paineista ja vaikutuksista. Jätehuollosta Euroopan yhteisössä säädetään jätteistä annetussa direktiivissä 2006/12/EY (jätehuollon puitedirektiivi)(3), jossa todetaan, että aiheuttamisperiaatteen (saastuttaja maksaa ‑periaatteen) mukaisesti jätteistä huolehtimisen kustannuksista vastaa jätteen haltija tai aiemmat haltijat tai valmistaja, jonka tuotteesta jäte on peräisin.