“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Työvoitto ilmastoneuvotteluissa

Nonni, nyt se on nuijittu pöytään. Lähdin Cancunin konferenssikeskuksesta yöllä kahden aikoihin. Heräsin vähän ennen seitsemää ja klo 07:07 tuli kaksi tekstiviestiä, jotka kertoivat kokouksen nuijineen päätökset pöytään. Ilmeisesti kaikkien muiden maiden neuvottelijat olivat yön mittaan yhteistuumin onnistuneet väsyttämään Bolivian niin, että se ei enää estänyt päätöstä – jonka yksikin maa YK:n ilmastoneuvotteluissa pystyy tekemään – vaan tyytyi sihen, että sen eriävä kanta merkittiin pöytäkirjaan.

Se, että yksikin maa pystyy estämään päätöksen, jopa työjärjestyspäätökset kuten työryhmien perustamisen, on kautta vuosien ollut YK:n ilmastoneuvottelujen heikko kohta ja hidastanut niitä pahasti. Periaatteessa YK:n alaisuudessa solmittujen sopimusten osapuolet, eli siis k.o. sopimuksen ratfioineet maat voivat hyväksyä äänestyssäännöt ja monien sopimusten osapuoli kokouksissa äänestetään. Esimerkiksi valaiden suojelusta äänestetään, samoin siitä, saako norsunluulla käydä kauppaa. YK:n ilmastosopimukselle ei ole hyväksytty äänestyssääntöjä. Tämä on teollisuusmaiden moka. 

Ne estivät äänestyssääntöjen hyväksynnän ensimmäisessä osapuolikokouksessa sen jälkeen kun tämä vuonna 1992 Riossa solmittu sopimus oli astunut voimaan. Syy tähän oli se, että teollisuusmaat pelkäsivät kehitysmaiden, joita on lukumäräisesti paljon enemmän, äänestävän teollisuusmaat kumoon rahoituskysymyksissä. Mutta kun yksimielisyysvaatimus oli vakiintunut käytännöksi, sitä alkoivat taitavasti käyttää jarruttajat. Saudi-Arabia on kuulunut jarruttajiin alusta alkaen. Presidentti George W Bushin valtakaudella USA esti vuosikaudet – vuonna 2007 Balilla pidettyyn kokoukseen asti – sen että olisi edes virallisesti päätetty aloittaa neuvottelut vuoden 2012 jälkeisen ajan ilmastotoimista.

Kun USA Balin kokouksen loppukokouksessa sai koko salin buuaamaan (!) itselleen, se lopulta myöntyi neuvottelujen aloittamiseen. Nuo neuvottelut piti saattaa päätökseen viime vuonna Kööpenhaminassa. Kööpenhaminassa tulokseksi tuli kuitenkin vain epäviralliseksi jäänyt lista eri maiden kansallisista päästövähennyslupauksista. Silloin tämän “Kööpenhaminan yhteisymmärryksen” (Copenhagen Accord) virallisen hyväksynnän esti pieni joukko maita, kuten Sudan, Tuvalu, Bolivia, Venezuela ja Kuuba.

Kööpenhaminassa puheenjohtajamaa Tanska teki diplomaattisia virheitä – vaikka kokonaisuutena ottaen arvostan kyllä kovasti sitä valtavaa työpanosta, jonka tanskalaiset panivat tähän asiaan. Mielestäni Kööpenhaminassa lisäksi ne, jotka oikeasti halusivat vain jarruttaa, osasivat taitavasti käyttää köyhien puolustamiselta kuulostavaa kehitysmaaretoriikkaa ja tässä heitä helpotti se, että puheenjohtajamaa oli Euroopasta.

Nyt Meksiko aivan ilmiselvästi käytti läheisiä suhteitaan Latinalaisen Amerikan maihin ja sai sitä kautta kehitysmaiden valtaenemmistön sympatiat puolelleen. Kööpenhaminan yhteisymmärrys jäi paitsi virallisesti hyväksymättä, myös sisällöltään liian löysäksi. Siinä sanotaan, että ilmastonmuutos pitää saada hillittyä alle kahden asteen, ja mainitaan myös puolentoista asteen raja.

Mutta ilmaston tutkijoiden mukaan Kööpenhaminassa annetut päästölupaukset tarkoittavat noin 3,5 asteen lämpenemistä. UNEP:in (YK:n ympäristöohjelma) mukaan Kööpenhaminan lupaukset sisältävät vain noin 60% vuoteen 2020 tarvittavista päästövähennyksistä. Nyt siis saatiin Kööpenhaminan päästölupaukset kirjattua virallisesti päätöksiksi. Lisäksi hyväksytty sopimusteksti tarkoittaa niin sanotun “gigatonnikuilun” tunnustamista eli sen, että päästörajoja pitää vielä tiukentaa, jotta oikeasti voitaisiin pysyä 2 asteen, saati 1,5 asteen lämpenemisrajan alapuolella. Varsinaista kattavaa sopimusta ei vieläkään saatu aikaan. Mutta saatiin sovittua että päästörajat tullaan kirjaamaan laillisesti sitovaan kansainväliseen sopimukseen. Toivon mukaan se pystytään tekemään ensi vuonna Durbanissa.

Se jäi auki, kirjataanko eli “ankkuroidaanko” teollisuusmaiden – paitsi USA:n – päästörajat Kioton sopimuksen toisen kauden velvoitteina, vai kirjataanko kaikkien maiden päästörajat ilmastopuitesopimuksen alla.

Veikkaukseni on – ja on ollut jo kauan – että Kioton ratifioineiden teollisuusmaiden päästörajat kirjataan Kioton alla ja muiden, eli USA:n ja kehitysmaiden päästörajat puitesopimuksen alla. Mutta veikkaan myös, että vielä monta piruettia ja koukeroa tullaan näkemään ennen kuin se on kirjoissa ja kansissa. Se, että USA hyväksyi Cancunin sovun, tarkoittaa että maa on saanut riittävät takeet omien päästörajojensa sitovuuden vertailukelpoisuudesta verrattuna Kiinan ja Intian vastaaviin. Ja nyt saatiin sovittua myös se, että perustetaan rahasto kehitysmaiden ilmastotoimien auttamiseksi. Sen hieronta, miten rahat kootaan, jatkuu vielä.

Olen iloinen siitä, että rahoituskeskusteluissa on nyt aikaisempaa vakavammin kansainvälinen vero lento- ja laivaliikenteen polttoaineelle. Tämä johtuu siitä, että Ban Ki Moonin asettama korkean tason työryhmä esitti äskettäin näitä rahoitustapoja. Tämä toteuttaisi saastuttaja maksaa periaatetta myös lento- ja laivaliikenteessä. Ja lisäksi se olisi kehitysmaille paljon luotettavampi rahoituslähde kuin teollisuusmaiden vuotuisten budjettien kautta tuleva raha.

Aikamoista tahkoamista siis. Vähän väliä itseltäni meinaa kärsivällisyys loppua näihin etanan vauhtia eteneviin neuvotteluihin. Cancunin kokous osoitti kuitenkin, että valtaosa maailman maista tajuaa ilmastonmuutoksen uhkaksi yhteiskuntien olemassaololle. Ja se vastarannan kiiskikin, eli Bolivia, puhuu kovaa tekstiä ilmastonmuutoksen uhkista. Se vain olisi halunnut hylätä “melkein hyvän” sopimuksen vaatiessaan täydellistä.

No, itse ilmastonmuutoksen etenemiseen verrattuna neuvottelut junnaavat kuitenkin aivan liian hitaasti. Lohdullinen puoli tilanteessa on se, että – kuten UNEP:in pääjohtaja Achim Steiner asian ilmaisi – valtaosa maailman maista toimii jo ikäänkuin seuraava ilmastosopimus olisi jo voimassa. Samoin tekevät lukemattomat kaupungit, firmat ja yksilöt. Vihreä energiavallankumous on jo käynnissä. Suuri kysymys on, eteneekö se tarpeeksi nopeasti jotta ilmastonmuutos saadaan aisoihin.