”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Turhaan Brysselissä

Annoin muutaman haastattelun tiedotusvälineille ja tapasin epävirallisesti Ranskan edustajia. Kun kalenteriini oli tullut yllättävää luppoaikaa, kuvittelin tekeväni yhtä ja toista. Mutta oikeasti en saanut aikaan paljon mitään. Parlamentin käytävillä leijui voimakas homeen haju, ihmettelimme, mistä se tuli.

WWF tiedottaa, että Poznanissa huippuhiihtäjät ja –laskettelijat vaativat tiukkoja ilmastotoimia. Julkilausumassa on mukana muun muassa koko Suomen mäkihyppymaajoukkue, ja esimerkiksi lumilautailijat Aleksi Litovaara, Eero Ettala ja Heikki Sorsa, suurpujottelun olympiavoittaja Julia Mancuso ja alppiyhdistetyn olympiavoittaja Ted Ligety. ”Alpeilta Himalajalle ja Kalliovuorilta Andeilla ilmaston lämpeneminen merkitsee leudompia talvia ja vähemmän lunta. … Jää ja lumi ovat erityisen alttiita ilmaston lämpenemiselle, ja hiihtäjinä ja laskettelijoina näemme rakkaan lajimme olevan vaarassa.”

Olin iloinen siitä, että olin ”jo” viime sunnuntaina kaivanut esiin sen pahvilaatikon, jossa on Linnan pippaloissa viime vuonna pitämäni asu, eli että en ollut jättänyt sitä tälle päivälle.