“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Tuntuu mahtavalta

Worldwatchin johtokunnan kokouksessa puheenjohtajalla oli Obama-rintamerkki. Izaak, johtokunnan hollantilainen liikemiesjäsen, astui toimistoon sisään Obama-pipo päässään.

Kun kokouksen jälkeen menin lentokentälle, taksikuski ihmetteli, enkö jää virkaanastujaisiin. Hänkin oli musta mies. Kysyin, miltä Obaman nousu presidentiksi tuntuu. ”Mahtavalta”, hän sanoi ja jatkoi, että Bush on eilen lähtenyt Valkoisesta talosta ranchilleen ja Obama on muuttanut sisään.

Uutiset taksin radiosta kertoivat Obaman vierailusta chicagolaisessa tuuliturbiinitehtaassa. Obaman ääni sanoi, että uusiutuvaan energiaan voidaan luoda miljoonia uusia työpaikkoja.

Lentokoneet ovat muuten molempiin suuntiin olleet puolityhjiä, eikä Heathrown lentokentällä ole lainkaan sellaista ruuhkaa kuin aikaisemmin. Lama näyttää purevan lentoliikenteeseen. Washingtonin koneen turistiluokassa me perinteisen eurooppalaisen valkonaaman näköiset olimme vähemmistönä, enemmistö näytti intialaisperäisiltä.

– Heidi Hautala on tänään julkistanut, että lähtee ehdolle eurovaaleihin. Olen tästä tosi iloinen! Heidi on ollut erinomainen meppi ja on tietysti myös tosi mainio ehdokas.

Suhtaudun hyvin luottavaisesti siihen, että vihreät saavat näissä eurovaaleissa kaksi paikkaa – ainakin. Kansalaiset päättävät vaaleissa, ketkä valitaan, mutta olisi mainiota saada olla Euroopan parlamentissa yhdessä Heidin kanssa. Tietysti vihreältä lostalta löytyy monta muutakin oikein hyvää ehdokasta.