“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Tuntui kuin olisi voittanut

Heräsin hiukan väsyneenä, mutta väsymys ei harmittanut kun kännykässä oli jo Ulriikan viesti siitä, että Obama oli voittanut ja kirkkaasti. Toimistolla Ulriikka kertoi katsoneensa Obaman voittopuheen neljään kertaa ja itkeneensä joka kerta. Minä tyydyin lukemaan puheen paperilta ja katsomaan netistä pienen pätkän, mutta kyllä minullekin tuli kyyneleet silmiin.

Parlamenttirakennuksen käytävillä ihmiset näyttivät iloisilta, ainakin suurin osa. Kolmannen kerroksen kahvilan vieressä, eräänlaisessa parlamenttirakennuksen sisäisten kulkureittien ”pääristeyksessä” musisoitiin. Musiikki liittyi meneillään olevaan arabikulttuurin viikkoon, mutta tuli sellainen tunne, että sillä juhlitaan Obaman voittoa.

Ympäristövaliokunnassa äänestettiin torjunta-aineita koskevasta direktiivistä toisessa käsittelyssä. Valiokunta piti voimassa europarlamentin kannan, jonka mukaan terveydelle haitallisimmat torjunta-aineet pitää kieltää, tai niille ei saa antaa käyttölupaa. Esimerkiksi aineille, jotka voivat haitata hermoston ja vastustuskyvyn kehitystä, ei pidä antaa käyttölupaa. Valiokunta haluaa myös tehostaa mehiläisten suojelua. Eri puolilla maailmaahan on ilmennyt mehiläisten joukkokuolemia, joissa tietyillä torjunta-ainetyypeillä on ilmeisesti oma osuutensa. Ennen äänestystä joukko torjunta-ainefirmoja mutta myös maanviljelijäjärjestöjä vastusti näitä rajoja. Ne esittivät dramaattisia – ja yliampuvia – väitteitä siitä, että tällaiset torjunta-aineiden hyväksyntäkriteerit johtaisivat Euroopan elintarvikeomavaraisuuden heikkenemiseen ja ruoan hinnan nousuun. Tämä on vähän vastaavaa kuin bromattujen palonestoaineiden valmistajat väittävät tulipalovaaran kasvavan, jos bromatut palonestoaineet kielletään. Palonestopaineita on kuitenkin muitakin.

USA:n vaaleja koskevista uutisista minua liikutti eniten se, että Hong Kongin pörssi nousi 6 %. Ja että USA:n äänestysprosentti oli korkeampi kuin koskaan 100 vuoteen. Eräs saksalainen kristillisdemokraattimeppi kertoi nähneensä jostakin, että USA:n republikaaneiksi rekisteröityneistä äänestäjistä 7 % äänesti Obamaa. Hän sanoi tämän sen oloisena, että oli siitä iloinen ja ylpeä.

Obama on ilmeisen hyvä saamaan ihmiset samastumaan itseensä. Minutkin.

Oli mukavaa herätä siihen, että Barack Obama on valittu USA:n presidentiksi. Sumuinen marraskuinen aamu tuntui melkein aurinkoiselta.

Entinen teini minussa muistaa elävästi 1960-luvun, sen miten olimme hengessä mukana USA:n mustien kansalaisoikeustaistelussa. Ihailimme Martin Luther Kingiä ja järkytyimme niin Kennedyn kuin Kingin murhista. Nyt sydäntä lämmittää aivan suunnattomasti, että USA:n kansalaiset ovat valinneet mustan presidentin – ja rökäle-enemmistöllä.

Poliitikko minussa iloitsee siitä, että nyt USA on tulossa takaisin mukaan kansainväliseen yhteistyöhön.

Molemmat presidenttiehdokkaat ajoivat muutosta presidentti Bushin ilmastovastuuttomuuteen, mutta Barack Obaman linja on selkeämpi. Hän on ajaa USA:n hiilidioksidipäästöjen vähentämistä 80 %:lla vuosisadan puoliväliin mennessä (verrattuna vuoteen 1990), ja uusiutuvan energian osuuden nostoa 25 %:iin vuoteen 2025. Hän ajaa vastaavantyyppistä hiilidioksidin päästökauppaa kuin EU:ssa on jo aloitettu, ja päästöoikeuksien jakoa huutokaupalla. Eli toisin sanoen Obama panisi fossiilisia polttoaineita käyttävän teollisuus maksamaan jokaisesta hiilidioksiditonnista, joka savupiipuista tupruaa taivaalle.

EU:n komission puheenjohtaja Barroso puhuu siitä, että ilmastonmuutoksen saamiseksi aisoihin on toteutettava uusi teollinen vallankumous. Obaman valinta herättää toivon, että USA tulee mukaan tähän uuteen teolliseen vallankumoukseen. Hänen valintansa antaa takuulla uutta potkua myös kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin. Ensi kuussa Poznanissa pidettävästä kansainvälisestä ilmastoneuvottelusta tulee varmasti toiveikas.

Obama osaa ilmiselvästi innostaa ihmisiä ja saada heidät luottamaan muutoksen mahdollisuuteen, ja toimimaan sen puolesta myös itse. Tekniikan ja talouden asiantuntijat ovat kauan sitten osoittaneet, että ilmastonmuutoksen hillintä on teknisesti ja taloudellisesti täysin mahdollista. Pullonkaula on luottamus, eli se että ihmiset joka tasolla – niin kotona kuin jokaisessa mahdollisessa työpaikassa – ymmärtävät ilmastonsuojelun tärkeyden ja uskovat sen mahdolliseksi. Amerikkalaiset ystäväni puhuvat siitä, että nyt tarvitaan “Apollo-henkeä”, eli samaa intoa kuin 60-luvulla, kun ensimmäiset ihmiset lennätettiin kuuhun. Silloin tämän uskon ja luottamuksen omiin kykyihin onnistui valamaan presidentti John F Kennedy. Toivon ja uskon, että Obama kykenee vastaavalla tavalla innostamaan ihmiset kaikkeen siihen, mitä tarvitaan ilmastonmuutoksen panemiseen aisoihin.

Musta presidentti – valkoiset joulut ja talvet takaisin!

Merkittävä rakenteellinen asia Obaman voitossa, jota en ole huomannut kenenkään kommentaattorin todenneen, oli se että hän keräsi kampanjarahansa tavallisilta kansalaisilta käyttäen hyväkseen netin mahdollisuuksia. Tähän asti suurfirmat ovat aina saaneet ison osan poliitikoista pihteihinsä vaalirahoituksen kautta. Obaman tiimi keksi keinon toteuttaa todellinen kansanvaali juuri siinä vaalissa joka tähän asti aina on ollut maailman eniten rahoittajien dominoima vaali.

Komissio julkaisi raportin Turkin jäsenyysneuvottelujen etenemisestä. Vihreä hollantilaismeppi Joost Lagendijk, joka on Europarlamentin Turkki-valiokunnan puheenjohtaja, moitti komissiota siitä, ettei se sano tarpeeksi selväsanaisesti Turkin vitkuttelevan uudistuksia. Esimerkkinä Joost mainitsee, että Turkin rikoslain pykälän 301 (Turkin kansakunnan loukkaaminen) perusteella on viime vuonna nostettu 37 kannetta kirjailijoita ja toimittajia vastaan. Pykälään tehty pieni muutos ei siis ole oikeasti parantanut tilannetta.