“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Trilogiputki

Tänään johdin puhetta hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia koskevan direktiivin trilogissa. Sen piti alkaa aamulla yhdeksältä. Kerrankin olin ajoissa paikalla, mutta kokoushuoneessa sain tietää, että neuvottelua on siirretty kahdella tunnilla. Joku juorusi sen johtuvan siitä, että ranskalaiset haluavat ilkeillä raportööri Chris Daviesille, kun hän ei eilen autopäästöjen trilogissa halunnut antaa Sacconille valtuuksia luopua parlamentin kannasta.

Päästökauppaa koskevassa ”varjokokouksessa” eli parlamentin poliittisten ryhmien neuvottelussa ajattelin, että on hauskaa, kun ilmastopaketin “seksikkäimmän” eli julkisuudessa eniten huomiota herättäneen ja myös lobatuimman asian neuvottelijat ovat melkein naisia: raportööri (konservatiivien) Avril Doyle, liberaalien Lena Ek, demarien Linda McAvan, vihreiden Caroline Lucas (jota nyt sijaistin), ja teollisuusvaliokunnan puheenjohtajana myös paikalla ollut Angelica Niebler.

Ennen päästökaupan trilogia oli ”minun raporttini” eli jäsenmaiden päästökiintiöiden jaon neuvottelu. Pääsimme eteenpäin monessa asiassa, mutta kinkkisimmät kysymykset jäivät auki. Niinhän neuvottelut yleensä etenevät.

Päästökaupan trilogi alkoi 19.30, ja kesti pitkälle yli puolen yön. Jossain vaiheessa joku vartija tuli sanomaan, että meidän pitää poistua. Emme piitanneet tästä. Vartijoille ei näköjään ole kerrottu, että parlamentissa tärkein asia ovat siellä tehtävät päätökset ja ettei niitä koskevia neuvotteluja pidä tulla häiritsemään.

Vihreä meppi Raül Romeva arvostelee EU:ta ja Atlantin tonnikalan suojelukomissiota ICCAT:ia siitä, että näiden politiikka vie Atlantin tonnikalan perikatoon. ICCAT ajaa kalastuskiintiöitä, jotka ylittävät 50 %:lla sen mitä tutkijat pitävät suurimpana hyväksyttävänä, ja EU ajaa vielä isompia. Minusta on tosi surullista, että tonnikalaa on ylikalastettu niin että kannat ovat pienentyneet rajusti ja romahtamisen partaalla. Tonnikala on tosi herkullista, haluaisin että sitä saisi tulevaisuudessakin. Luulisi kalastajienkin tajuavan että on parempi pitää kalastuksessa taukoa kuin romauttaa kalakanta, sen jälkeenhän tienestit ovat loppu pitkiksi ajoiksi, kenties lopullisesti