“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Tilaisuus tekee siivellä eläjän

Ensin Kreikasta tuli lähes kirosana, sitten Irlannista. Eikä kukaan ylläty, jos seuraavana avustusjonossa ovat Portugal ja Espanja.

Kreikan ylivelkaantuminen ja Irlannin pankkikupla eivät johdu kansallisista erityispiirteistä, vaan siitä, että kun luotiin yhteisvaluutta euro, luotiin mahdollisuus siivellä elämiseen.

Siivellä elämisen mahdollisuuteen tarttuu aina joku, ennemmin tai myöhemmin. Näin on, olipa kyse yksilöistä, valtioista tai firmoista.

Jo 1990-luvun lopulla euroaluetta luotaessa oli loogisesti pääteltävissä, että yhteinen valuutta ilman yhteistä talouspolitiikkaa on riskialtis, koska joku tai jotkut jäsenmaat voivat ruveta elämään yli varojensa luottaen siihen, että muut pitävät valuutan vakaana.

Muistan miten silloin kansanedustajana kyselin, miten yhteinen valuutta voi pitemmän päälle olla mahdollinen ilman yhteistä talouspolitiikkaa. Muun muassa valtiovarainministeriön johtavat virkamiehet hymähtelivät mokomalle. No nyt se on nähty.

Sitä en kyllä minäkään tullut ajatelleeksi, että myös suu säkkiä myöten –linjan maiden, kuten Saksan, pankit voivat luotottaa liian löysin rantein lainoja jakelevia pankkeja euroalueella, luottaen siihen, että kuprut katetaan yhteisestä pussista. Systeemi ei siis vain mahdollistanut siivellä elämistä, vaan jopa houkutti siihen.

Suomalaisen poliittisen kulttuurin erityispiirre on se, että vaikutusvaltaisimmat poliitikot ja median valtavirta esittävät kulloinkin yhden toimintalinjan ainoaksi mahdollisuudeksi.

Näin oli myös reilut 10 vuotta sitten, kun Suomi päätti liittyä Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:un ja yhteisvaluutta euroon. Silloin meidät, jotka suhtauduimme kriittisesti markasta luopumiseen, leimattiin enemmän tai vähemmän marginaalihörhöiksi.

No nyt on nyt. Siinä, mitä tehdään nyt, ei ole kyse vain siitä, miten estämme kriisin muuttuminen lumipalloksi, jonka alle jäävät kaikki, vaan myös siitä, miten korjaamme systeemin valuviat, sekä valtiontalouksia että finanssifirmoja koskevat.

Mitä tulee valtioihin, pitemmän päälle euro voi pysyä pystyssä vain, jos luomme euromaille yhteistä talouspolitiikkaa. Se tarkoittaa budjettiperiaatteiden lisäksi muun muassa vähimmäistasoja yritys- ja pääomaveroille. Ei ole oikein jos esimerkiksi Irlanti houkuttelee alhaisilla veroilla firmoja maahansa, mutta olettaa muiden silti maksavan laulujensa lunnaat.

Firmojen ja yksilöiden tasolla on poistettava houkutus kääriä lyhyen aikavälin jättivoittoja ja -bonuksia toimin, joilla rakennetaan korttitaloa. Jos korttitalo romahtaa ja veronmaksajat joutuvat pulittamaan hätäapua, ainakin firman johtajien bonukset pitää periä takaisin.

Ja toivon hartaasti, että poliittinen keskustelu Suomessa joskus etenee sloganien tasolta vaihtoehtojen ja sisältöjen aitoon punnintaan.

Kolumni Voimassa 13.12.2010