Tiistai 22.1.08
Yhdessä vihreiden kollegojen Rebecca Harms (Saksa) ja Claude Turmes (Luxemburg) pidimme lehdistöinfon, jonka aiheena olivat EU:n ilmastotoimet. Väkeä tuli enemmän kuin kabinettiin suosiolla mahtui pöydän ääreen. Monia toimittajia näytti kiinnostavan näyttämäni graafi Cambridgen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa selvitettiin mitä Britannian taloudelle tapahtuisi, jos EU:ssa teollisuus joutuisi maksamaan kaikista hiilidioksidipäästöistään, mutta muualla maailmassa päästöt olisivat ilmaisia. Tulos oli, että vaikutus koko talouteen olisi aika pieni, BKT:n prosentin luokkaa. Mutta muutamat teollisuudenalat kärsisivät merkittävästi, erityisesti teräksen, alumiinin ja sementin valmistus.
Ympäristövaliokunnassa oli kuultavana vuodenvaihteessa EU-puheenjohtajana aloittaneen Slovenian terveysministeri. Slovenia on valinnut puheenjohtajakautensa erityisteemaksi terveysalalla syövän. Keskustelussa tuotiin esille muun muassa, että syövistä kolmasosa olisi ehkäistävissä, mutta käytettävissä olevista rahoista vain 3 % käytetään ehkäisyyn, hoitoon menee 97 %. On hyvä hoitaa, mutta ennaltaehkäisy olisi vielä parempi, sanoo nimimerkki läheltä liippaa.
Irlantilaismeppi Cathy Sinnott väitti, ettei USA:n Amish-väestöllä ole syöpää eikä allergioita. Amishithan elävät suunnilleen 1800-luvun meiningissä. Heidän ruokansa on luomua, eikä lapsia rokoteta. Mielenkiintoista.
Saksalaisen Ökopol-konsulttiyhtiön mukaan EU vähentäisi kasvihuonekaasupäästöjä jopa 144 miljoonan hiilidioksiditonnin verran (suunnilleen kaksi kertaa Suomen päästöt), jos kunnalliselle jätteelle asetettaisiin tiukat kierrätysvelvoitteet. Kaatopaikalle vietävä biojätehän tuottaa siellä metaania, joka on noin 20 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu.