Tenon kalastussopimus on tosi hankala

Puheenvuoro asian eduskuntakäsittelyssä 14.3.2017
Arvoisa puhemies, Tenon uusi kalastussopimus Suomen ja Norjan välillä on harvinaisen hankala asia, melkein tuntuu kuin joutuisi valitsemaan ruton ja koleran välillä.
Samalla asia on hyvin tärkeä, onhan Tenossa Atlantin suurin villilohikanta.
Aluksi perusasia: Sellaista vaihtoehtoa, että nykytilanne jatkuisi, ei ole. Norja on ajanut nykyisen sopimuksen muuttamista jo 1990-luvulla. Vuonna 2001 neuvottelut päättyivät tuloksettomina. Nyt käsillä olevaa sopimusta neuvoteltaessa Norjan neuvottelijat ovat tehneet selväksi, että jos Suomi ei sopimusta ratifioi, Norja irtisanoo nykyisen sopimuksen niin että se raukeaa ennen kesän 2018 kalastuskautta.
Mitä sopimuksettomasta tilasta seuraisi? Ensinnäkin poistuisi mahdollisuus Suomen ja Norjan yhteisin toimin sopia toimista, joilla turvataan Tenon lohen ja muidenkin vaelluskalojen tulevaisuus. Suomi menettäisi puhevallan siihen, mitä tapahtuu sillä 60 km:n jokiosuudella, joka on kokonaan Norjan puolella. Toiseksi kukaan suomalainen ei enää saisi kalastaa koko joen leveydeltä, vaan ainoastaan pääuoman keskiviivan ja Suomen puoleisen rannan välissä. Kolmanneksi perinnepyyntimuodoilla, kuten padoilla ja ajoverkoilla ei voisi enää kalastaa, koska niiden laillisuus Tenossa perustuu vain Suomen ja Norjan sopimukseen.
Sitten sopimuksen päädilemmasta, saamelaisista ja lohesta, ensin lohesta.
Keskustelussa ja väittelyssä asiasta lohikannan tilasta on esitetty monenlaisia näkemyksiä. Pidän luotettavina tutkimustuloksia, joiden mukaan lohikanta on heikentynyt, ja kehittynyt hyvin toiseen suuntaan kuin muiden Jäämereen laskevien Norjan jokien lohikanta. Sama tulos on saatu monenlaisilla tutkimusmenetelmillä. Geenitutkimus on osoittanut, että erityisen heikossa tilassa ovat yläjuoksun sivujokien lohet. Tämä johtuu kahdesta asiasta, ensinnäkin yläjuoksun sivujokien lohet uivat pääuomassa pitemmän matkan ja joutuvat siten kalastukselle alttiiksi pitemmällä matkalla, ja toiseksi siitä, että kalastus pääuomassa on alkanut liian aikaisin, jolloin se verottaa aikaisemmin kudulle nousevia yläjuoksun sivujokien lohia liian voimakkaasti.
Kalaston tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet voimakkaasti. Niitä on tarvittu eri puolilla maailmaa. Niitä käytetään muun muassa Itämeren eri jokien lohikantojen tilanteen arviointiin ja niiden avulla on onnistuttu sopimaan toimista joilla on saatu elvytettyä kalakantoja, muun muassa Tornionjoen lohta. Hyvin moniin toimiin, joilla kalakantoja on elvytetty, on liittynyt voimakkaita kiistoja. Kokemuksesta tiedetään, että pitkään jatkuva ylikalastus voi romahduttaa kudulle palaavien lohikantojen alle kestävän tason ja vaarantaa koko kalakannan.
En siis usko, että kalatutkijoilla olisi Tenon lohen suhteen ketunhäntä kainalossa. Katson, että tutkijoiden viesti on otettava vakavasti, lohikanta on heikkenemässä ja sen elvyttämiseksi tarvitaan toimia, erityisesti yläjuoksun sivujokien lohikantojen.
Korostan kuitenkin sitä, ja samoin tekee myös maa- ja metsätalousvaliokunta, että sopimusta ja kalastussääntöä on varauduttava korjaamaan tulevaisuudessa. Jos toteutuu se, mitä tavoittelemme, eli lohikanta elpyy, kalastusrajoituksia voidaan höllentää.
Valiokunta edellyttääkin, että ministeriö tarkastelee viimeistään 3 vuoden kuluttua sopimuksen toimivuutta ja kalakannan kehityssuuntia, ja samalla arvioi saamelaisten sekä muualla asuvien kalastusoikeuksien laajuutta. Uudessa sopimuksessa on määräajoin uudistettava kalastussääntö. Se tarkoittaa, että ilman varsinaisen sopimuksen muuttamistakin kalastusmääriä voidaan muuttaa lohikannan kehittymisen mukaan.
Sitten saamelaisista. Ymmärrän hyvin käsityksen, että kyse on jälleen yhdestä askeleesta saamelaiskulttuurin alasajossa. Onhan saamelaisille lyöty märkä rätti vasten kasvoja monta kertaa peräkkäin. ILOn sopimus alkuperäiskansojen oikeuksista piti ratifioida, mutta eipä ratifioitukaan. Tämän eduskunnan kaudella metsähallituslain uudistuksessa sivuutettiin saamelaisten oikeudet ja näkemykset ja samoin tehtiin muutettaessa kaivoslain määräyksiä kullankaivuusta. Ei siis ole yllättävää, että saamelaisten keskuudessa koetaan Tenon uusi kalastussopimus hyökkäykseksi saamelaiskulttuuria vastaan, etenkin kun saamelaisia on kuultu puutteellisesti sopimusta neuvoteltaessa.
Saamelaiskulttuurin ylläpitämisen kannalta on keskeisen tärkeää, että myös muualla asuvat saamelaiset voivat osallistua saamelaIaisten perinteisten elinkeinojen harjoittamiseen, myös kalastukseen.
Perustuslakivaliokuntakin on todennut kalastussopimuksen ongelmalliseksi saamelaisten perustuslaillisten oikeuksien kannalta. Jatkossa saamelaisten oikeus harjoittaa perinteisiä kalastusmuotoja riippuu asuinpaikkakunnasta. Kuitenkaan perustuslaki ei sido toisiinsa asuinpaikkaa ja oikeutta harjoittaa omaa kulttuuriaan.
Perustuslakivaliokunta kehottikin maa- ja metsätalousvaliokuntaa selvittämään, onko mahdollista antaa saamelaisille laajemmat oikeudet perinteisten kalastusmuotojen harjoittamiseen. Maa- ja metsätalousvaliokunta ei löytänyt tähän käyttökelpoista tapaa, koska saamelaiskäräjien vaaliluettelo ei ole julkinen ja siihen hakeutuminen on vapaaehtoista.
Vihreät tulevat lain toisessa käsittelyssä ehdottamaan lausumaa, joka valiokunnan mietintöä paremmin turvaisi saamelaisten oikeudet ja sen että oikeus kieleen ja oman kulttuurin harjoittamiseen ei perustuslain mukaan ole sidottu asuinpaikkaan.
Muualla asuvien saamelaisten oikeuksien toteuttamista on hankaloittanut sekin, että Norja on suhtautunut kielteisesti muualla asuvien kalastusoikeuksiin. Norjassahan kalastusoikeus on sidottu jokivarren tilalla asumiseen ja heinäntekoon alle 2 km:n päässä joen rannasta.
Ratkaisu, jolla saamelaisten oikeudet voitaisiin turvata tätä sopimusta paremmin voisi olla esimerkiksi tällainen: Ensinnäkin tulevaisuudessa sovittaisiin Suomelle ja Norjalle kokonaan erilliset kalastuskiintiöt, jotka kumpikin maa jakaisi oman päätöksensä mukaisesti.
Toiseksi Suomessa varattaisiin saamelaisille oma erityinen kiintiö. Siihen oikeutettujen rajaamisen pohjana voitaisiin käyttää sitä, että muualla asuvista perintönä kalastusoikeuden saaneista suurin osa on käytännössä saamelaisia, kun ilmeisesti saamelaiskäräjien vaaliluetteloa ei voida rajauksen perusteena käyttää.
Tällä tavalla oikeus perinnekalastusmenetelmiin voitaisiin palauttaa myös Tenon alueen ulkopuolella asuville saamelaisille. Tämä voidaan tehdä samassa yhteydessä kun muutenkin viimeistään 3 vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta tullaan tarkastelemaan sopimuksen toimivuutta.
Pidän hyvin tärkeänä valiokunnan esittämää muutosta kalastussopimuksen voimaansaattamislain 2 pykälään. Muutetussa pykälässä todetaan, että maa- ja metsätalousministeriön tulee Suomen ja Norjan välisissä jatkoneuvotteluissa noudattaa saamelaiskäräjälain mukaista neuvotteluvelvoitetta. Saamelaisia ei siis saa ohittaa jatkoaskelia otettaessa.
Ja lopuksi: Mielestäni Suomen Lapissa on syytä tehostaa myös kalastuksen valvontaa. Olen mieheni kanssa useina kesinä vaeltanut sekä Norjan puolella että Suomen Lapissa ja huomannut, että Norjan puolella kalastusta valvotaan huomattavasti tiukemmin. Norjassa esimerkiksi ei saa kalastuslupaa ellei ole esittää todistusta kalastusvälineiden desinfioinnista. Suomen puolella kalastusvälineiden desinfiointi, eli lohiloisen leviämisen estäminen, jää kunkin kalastajan omantunnon varaan. Myös se, että kalastava retkeilijä kohtaa kalastuksen valvojan, on Norjan puolella hyvin paljon todennäköisempää kuin Suomen puolella.