”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Tapetointitalkoissa

Näsijärven Näsinselkä ei ole vieläkään kokonaan jäässä, osittain kyllä. Ihanan kaunis kirkas aurinkoinen talvipäivä! Valo tekee hyvää, tätä on odotettukin.

Hesari 50 vuotta sitten raportoi Ruotsin puolustusministeriön tutkimusosaston johtajan Hugo Larssonin kertovan, että Ruotsilla voi 6 – 7 vuoden kuluttua olla oma atomipommi. 2-3 vuotta tarvitaan plutoniumin tuottamiseen jo valmiiksi suunnitellussa atomivoimalaitoksessa ja itse pommin valmistukseen menee 3-4 vuotta. Larsson korosti olevansa sitä mieltä, että atomiaseet ovat halpoja ja Ruotsin puolustuksen kannalta sekä tehokkaita että tarpeellisia.

Niinpä. Aikoinaan useimmat niistä maista, jotka lähtivät toteuttamaan massiivista ydinvoiman rakentamisohjelmaa, tekivät sen osana laajempaa ydinohjelmaa, joka sisälsi myös ydinaseistuksen, USA, Neuvostoliitto, Britannia, Ranska. Ruotsissakin on siis haaveiltu ydinaseesta, vaikka maa myöhemmin onkin tullut tunnetuksi aseriisuntadiplomatian aktiivimaana. Mutta massiivinen ydinvoimaohjelma jäi, Ruotsihan tuottaa ydinvoimalla noin puolet sähköstään.

Menemme Jukan kanssa ystäväni Mairen luo tapetointitalkoisiin, Maire kunnostaa asuntoa myyntiä varten. 1950-luvulla rakennetussa talossa Tampereen Kalevassa tuli lapsuus elävästi mieleen. Rappukäytävä, asuntojen ovet, ikkunat ja keittiön kaapit ovat aivan samanlaisia kuin lapsuuskodissani. Ikkunasta sisään tulviva talvinen aurinko ja ulkona näkyvä luminen maisena toivat mieleen tunnelmat koulun hiihtolomien aikaan.