“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Tampereella

Saan olla tämän viikon Suomessa, europarlamentilla on niin sanottu vaalipiiriviikko. Viikko kulunee lähinnä siivotessa.

Aamulehti referoi Suomen Kuvalehteä, joka haukkuu presidentti Halosta tämän ydinvoimakannanotosta. Kuvalehti arvostelee Halosta siitä, että tämä edustaa muuta kantaa kuin maan hallitus. Lehti ei taida muistaa, että presidentti on saanut valtuutuksensa kansalaisilta suorassa kansanvaalissa. Äijälinjaa sanon minä. Ennen kuin Halonen valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi, ennustin että naisen valinta tulee kirvoittamaan yhden sun toisenkin vaatimaan presidentin vallan vähentämistä tai koko presidentti-instituution lakkauttamista. Näin on käynytkin.

Aamulehden puoluehaastattelujen sarjassa perussuomalaisten Soini pitää sylissään Äiti Teresan kuvaa. Anteeksi mitä? Puolue, joka kannattaa vitivalkoista Suomea, ratsastaa Äiti Teresalla, joka Kalkutan slummeissa auttoi köyhiä, väristä riippumatta. Vai tarkoittaako Soini, että kaikkien maailman ei-valkoisten oikea paikka ovat kehitysmaiden suurkaupunkien slummit?

Viime viikon Tekniikka ja talous-lehdessä hämmästellään sitä, että puolueista vihreillä on eniten insinöörikoulutuksen saaneita ehdokkaita. Se nyt ei ole mikään ihme eikä erityisen uutta. Vuonna 1991 valitun vihreän eduskuntaryhmän jäsenistä 20 % teknillisen korkeakoulun kasvatteja, eli 2 kymmenestä. Vuonna 2003 valitun vihreän eduskuntaryhmän 14 jäsenestä 3 eli yli 20 % oli tekniikkataustaisia, eli tekniikan tohtori Tarja Cronberg, kansanedustajana tekniikan tohtoriksi väitellyt Jyrki Kasvi ja minä, tekniikan lisensiaatti. Onkohan missään muussa eduskuntaryhmässä koskaan insinöörien osuus ollut suurempi?

Tekniikka ja talouden mukaan ”viimeisin näkyvä diplomi-insinööritaustainen ministeri oli lama-ajan valtiovarainministeri Iiro Viinanen”. Hmm. Eikö naisia lasketa? Vai vihreitäkö ei lasketa? Vai eikö tekniikan lisensiaatteja lasketa? Tai ehkä minä sitten en ollut näkyvä.