”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Takaisku geenimuuntelubisnekselle

Kolme ylikansallista biotekniikkayritystä on vetäytynyt kansainvälisestä työryhmästä, jossa selvitetään mahdollisuuksia helpottaa maailman nälkää. The International Assessment of Agricultural Science and Technology for Development perustettiin ruoan tuotannosta käytettävissä olevaa tieteellistä tietoa samaan tapaan kuin IPCC kokoaa ilmastoa koskevan tutkimuksen tuloksia. Monsanto, Syngenta ja BASF vetäytyivät työryhmästä sen jälkeen kun raporttiluonnos toi esille geenimuunneltujen kasvien riskejä kehitysmaille.

Työryhmän vetäjä Bob Watson, entinen IPCC:n presidentti ja nykyinen Maailmanpankin tieteellinen johtaja arvosteli firmoja näiden vetäytymisestä ja sanoi, että ”voimme keskustella asiasta, jos he pystyvät osoittamaan, ettemme ole olleet objektiivisia”. Tieteellisessä Nature-lehdessä sanottiin, että ”ajatus, ettei biotekniikka sinällään vähennä nälkää ja köyhyyttä, on vallitseva näkemys maatalouden tutkijoiden ja maatalouspoliitikkojen keskuudessa.”

Ilmastovaliokunnassa keskusteltiin valiokunnan ensimmäisestä osaraportista, joka koskee ilmaston tutkimuksen tärkeimpiä tuloksia. Raporttiluonnos on ihan hyvä. Mutta aina näissä keskusteluissa joku löytyy, joka kyseenalaistaa ilmastonsuojelun. Tällä kertaa se oli saksalainen liberaalimeppi Holger Krahmer, joka sanoi, että vastuullisempaa olisi vain sopeutua ilmastonmuutokseen. No, viime keskiviikkona Barroso arvioi komission ilmastopakettia julkistaessaan, että päästövähennysten laiminlyönti leikkaisi aikaa myöten 20 % EU:n kansantuotteesta.

Europarlamentin oikeusoppineet ovat antaneet lausuntonsa siitä, onko pakollinen lobbarirekisteri mahdollinen. Lobbauksen säännöistä raporttia valmisteleva Alex Stubbhan on väittänyt, ettei olisi. Parlamentin lainopilliset neuvonantajat ovat toista mieltä, he sanovat 18.1.08 päivätyssä lausunnossaan, että parlamentti on täysin vapaa säätämään lobbarien sisäänpääsyn ehdoksi sellaiset säännöt kuin haluaa.

Komission viime viikolla julkistamaa ilmastopakettia on kommentoitu laajalti. The Times sanoo, ettei Barrosoa ainakaan arkajalaksi voi syyttää. EU-maiden hallituksilta on tullut pääasiassa tyytyväisiä kommentteja, ilmeisesti komissio on onnistunut kohtalaisen hyvin tasapainoilemaan jäsenmaiden tavoitteiden jyvityksessä

Myös uusiutuvaa energiaa hyödyntävän tekniikan tuottajat ovat enimmäkseen tyytyväisiä. Mielenkiintoisinta on, että varsin moni sähköyhtiö on ihan tyytyväinen siihen, että ne joutuisivat vuodesta 2013 alkaen ostamaan kaikki päästöoikeutensa. Ulrich Jobs saksalaisesta RWE-sähköyhtiöstä, jolla on paljon hiilivoimaloita, valittaa, että ”kivihiilen kannattavuus on uhattuna”. No se on kyllä tarkoituskin, sanon minä.

Tuulivoima-alan edustajat sanovat, että tuulivoimalla tullaan kattamaan suurin osa EU:n uusiutuvan energian lisäyksestä vuoteen 2020 mennessä. Toissa vuonna sekä Euroopassa että USA:ssa investoinnit tuulivoimaan olivat toiseksi suurin siivu uusista sähköntuotantoinvestoinneista. EU:ssa tilanne on ollut tämä jo 7 vuotta.

Virallinen USA on varoittanut vastustavansa ”kiivaasti” kaikkia yrityksiä periä yhdysvaltalaisilta tuontituotteilta tulli USA:n ilmastopolitiikan perusteella. No, tämä näkemys voi hyvinkin muuttua presidentinvaalien myötä. Republikaanien presidenttipörssin kärkinimiin kuuluva John McCain on itse ehdottanut vastaavan tullin säätämistä osana USA:n omaa päästökauppalainsäädäntöä.

Washington Post kirjoitti viikonloppuna, että EU:n komission päästökauppaehdotus ”heijastaa monin tavoin kongressissa keskusteltavana olevia aloitteita ja voi olla alku ilmastopolitiikan harmonisoinnille Brysselin ja Washingtonin välillä.”

Worldwatch-instituutti kommentoi EU:n suunnitelmia biopolttoaineiden ympäristökriteereiksi. WWI tukee ajatusta kieltää biopolttoaineet, joiden pelloiksi on raivattu arvokkaita luontoalueita. WWI suhtautuu myönteisesti biopolttoaineisiin.

Suomen biokaasuyhdistys sanoo, että EU:n 10 %:n biopolttoainetavoite (siis liikenteen polttoaineesta) pysyttäisiin helposti toteuttamaan pelkän biokaasun avulla, kun kaasua valmistettaisiin biojätteistä, jätevesistä, kaatopaikkakaasusta sekä maatalouden ja teollisuuden biojätteistä. Yhdistyksen mukaan biokaasulla saavutetaan suuremmat kasvihuonekaasuvähennykset kuin millään muulla biopolttoaineella, yli 90 %:n vähennys verrattuna fossiilibensaan.

Kalifornian Berkeleyn yliopiston professorin Richard Norgaardin johdolla on arvioitu, paljonko rikkaat maat ovat aiheuttaneet ekologista vahinkoa kehitysmaille. Tulos on, että tämä vahinko on taloudelliselta arvoltaan suurempi kuin kehitysmaiden koko velka rikkaille maille. Kyseessä on ensimmäinen systemaattinen selvitys asiasta. ”Ainakin jossain määrin rikkaat maat ovat kehittyneet köyhien kustannuksella ja ovat velkaa köyhille”, sanoi prof Norgaard. ”Tämä on ehkä yksi syy siihen, että köyhät ovat köyhiä.” Tutkimuksessa käytettiin mm. Maailmanpankin ja YK:n Millenium Ecosystem Assessment-työn dataa.

Matti Vanhasen Yhdysvaltain matkallaan Microsoftilta ”lahjaksi” saama Live@edu-palvelu on herättänyt kiinnostavaa keskustelua. Jyrki Kasvi kommentoi, että ”Microsoftin lahjahevosen suuhun kannattaa katsoa”. Minustakin on ihan selvää, että kyse on Microsoftin yrityksestä sitoa koulut firman ohjelmistoihin ja opettaa koululaiset ajattelemaan, ettei muuta ole olemassakaan.

Pekingin ilmanlaadusta on ollut kansainvälisessä lehdistössä keskustelua monta päivää. Yhden tiedon mukaan Kiina suunnittelee olympialaisten ajaksi massiivisia rajoituksia autoliikenteeseen. Voi hyvin olla, että se on ainoa tapa saada ilman laatu kohdalleen edes tilapäisesti. International Herald Tribunen mukaan USA:n olympiajoukkueen johtava lääkäri ihmettelee, pitäisikö urheilijoiden treenata olympialaisia varten juoksemalla bussin pakoputken perässä ja moottoriteillä ruuhka-aikaan.