”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Syöttötariffit vihdoin Suomeenkin, olipa aikakin!

Aamulehti kertoo, että Kauppa- ja teollisuusministeriö on vihdoin viimein suostunut harkitsemaan syöttötariffien eli takuuhinnan käyttöä keinoksi vauhdittaa investointeja uusiutuvaan energiaan. No jo oli aikakin! Syöttötariffi on EU-maissa yleisin tapa innostaa yrityksiä ja yksityisiäkin investoimaan tuulivoimaan, bioenergiaan ja muuhun uusiutuvaan energiaan. Komission selvitysten mukaan se on myös ylivoimaisesti tehokkain tapa nopeuttaa investointeja uusiutuvaan energiaan. Se, että Suomessa ei ole haluttu ottaa tätä kuuleviin korviinkaan, on ollut silkkaa tahdon puutetta. Suomessa on varta vasten haluttu käyttää tehottomaksi tiedettyä tukimuotoa, investointitukia. Syöttötariffi nostaa sähkön hintaa karvan verran. Pakon edessä koiraskin poikii ja kun EU asettaa uusiutuvan energian lisäämiselle sitovia tavoitteita, Suomikin alkaa oikeasti edistää sitä.

Läksin Tampereelta Helsinkiin ollakseni vähän aikaa vihreiden vaalikojulla, ”vaalikasvihuoneella”. Sen seiniin oli ripustettu viimekeväisen arktista ilmastonmuutosta esittelevän näyttelymme julisteita. Sitten kohti Brysseliä.

EU:n komission puheenjohtaja Barroso on nimennyt tuekseen ilmastoasioissa neuvonantajaryhmän, johon kuuluvat muun muassa ”Stern-raportti” Nicholas Stern ja Angela Merkelin ilmastoneuvonantaja Schnellenhuber. Myös kuuluisa fyysikko Carlo Rubbia näyttää kuuluvan ryhmään.