Suullinen kysymys veronkierrosta
Kysymykseni hallitukselle eduskunnan kyselytunnilla 8.10.2015
Veronkierrosta
Arvoisa puhemies,
pääministeri puhui 10 miljardin kestävyysvajeesta. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mukaan Suomi menettää veronkierron takia jopa 6 miljardia euroa vuosittain. Veronkierron suitsiminen olisi paljon parempi ja reilumpi tapa vähentää valtion velkaa kuin koulutukseen ja köyhimpiin iskevät leikkaukset.
Ohjelmassaan hallitus lupaa toimia veronkiertoa vastaan, mutta oikeasti se tekee päinvastoin. Hallitus vähentää poliisilta harmaan talouden estämisestä 6 miljoonaa, minkä arvioidaan vähentävän valtion tuloja yli kaksinkertaisesti.
Hallitus ilmoitti ajavansa poliisin, syyttäjälaitoksen ja verohallinnon vastustamaa hallintarekisteriä, joka mahdollistaa okakeomistuksen piilottamisen ulkomaisiin pankkeihin ja monimutkaisten ketjujen taa. Tänään ulkoministeri ilmoitti, että hanke pannaan jäihin.
Kysyn, ymmärtääkö hallitus mitä tekee? Esimerkiksi, haluaako hallitus vähentää veronkiertoa vai haluaako se päinvastoin edistää sitä?
Jatkokysymys:
Valtiovarainministeri Stubb kertoi EU-maiden tietovaihdosta. Tästä onkin saatu EU:ssa päätös, joka on hyvä asia. Mutta silti toissa vuonna Suome suuryritykset maksoivat liikevoitostaan yhteisöveroja alle 7 %, pienet ja keskisuuret yritykset 24 %. Tämä johtuu juuri siitä että useassa maassa toimivien isojen yritysten on helpompi käyttää hyväkseen eri maiden verojärjestelmien eroja.
Niin sanottu LuxLeaks-skandaali on nostanut tämän asian uudella tavalla esille mös EU:ssa. Siellä voidaan vielä tehdä paljon.
Aikooko hallitus EU:ssa tukea esimerkiksi tiettyä kokoluokkaa isompien yritysten pakollista maakohtaista raportointia veroistaan tai yhteisöveron laskentatavan yhtenäistämistä EU-alueella, vaikka verotasot sinänsä olisivat erilaisia eri maissa?