Suomesta Euroopan ydinvoimapuisto?
Olisin aamulla lähtenyt Brysseliin, mutta olen luvannut illalla osallistua TV2:n suorana lähetettävään keskusteluun ilmastosta.
Lehtien kommenteissa hallitusohjelmasta ei juuri listata vihreiden voittoja. No, minäpä mainitsen muutaman, vesilain lisäksi. Uusiutuvan energian syöttötariffeissa avataan pää, ensi vaiheessa biokaasulle. Uusiutuvaa energiaa sitoudutaan lisäämään merkittävästi. Malataenergiarakentamista edistetään. Opintotukea korotetaan. Korkeakoulujen lukukausimaksut rajataan EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleviin, ne ovat erillisen kokeiluluvan takana ja kehitysmaista tulevia opiskelijoita varten perustetaan stipendijärjestelmä. Maahanmuuttoasiat otetaan pois poliisiministerin alaisuudesta. Oleskeluluvan saadessaan maahanmuuttaja saa automaattisesti myös työluvan, eli epäinhimillinen ja järjenvastainen B-lupajärjestelmä lopetetaan. Itämeren suojelusta laaditaan ”Sternin malli”-selvitys, jossa arvioidaan sekä saastumisen että puhdistustoimien hinta.
Tarkempi lista löytynee puolueen ja eduskuntaryhmän nettisivuilta.
Päivän uutinen kertoo, että saksalainen energiajätti EON haluaa rakentaa Suomeen seitsemännen ydinvoimalan. Loviisan kaupunginhallitus on päättänyt myydä voimalatontin yhtiölle.
EON:in hanke havainnollistaa sitä, että jos Suomessa jatketaan ydinvoiman suhteen kritiikitöntä linjaa, niin maastamme tulee pikku hiljaa Euroopan ydinvoimapuisto, Euroopan isot energiayhtiöt rakentavat tänne ydinvoimaloita myydäkseen sähköä muualle Eurooppaan.
Illalla olin TV2:n energiakeskustelussa. Menin Tampereen Tohloppiin polkupyörällä, koska meiltä kotoa Pispalasta on sinne vain nelisen kilometriä. Keskustelijoita oli paljon ja varmaan jokaiselle jäi tunne, että tuiki tärkeitä asioita jäi sanomatta. Minulta jäi sanomatta muun muassa se, että uuden tekniikan mahdollisuuksia arvioitaessa pitää ottaa huomioon aikajänne. Nyt jo on olemassa paljon sellaista fiksua tekniikkaa, jolla voidaan säästää energiaa ja tuottaa energiaa uusiutuvista lähteistä. Mitä rivakammin otamme fiksua tekniikkaan käyttöön, sitä nopeammin se kehittyy. 10-20 vuoden päästä on taas olemassa vielä fiksumpaa tekniikkaa, osin sellaista, jota emme vielä osaa edes kuvitella.