“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Solovetskiin ja valaiden luo

Jatkoimme bussilla Kemin kaupunkiin (Venäjän Karjalankin puolella on Kemijoki ja Kemin kaupunki), ja sieltä laivalla Solovetskin saarelle, jossa Stalinin aikana toimi vankileiri. Nyt luostari on taas aloittanut toimintansa.

Vienanmeren saaret toivat mieleen Inarinjärven. Kun tällaisten saarten lomasta alkoi erottua Solovetsin luostari valkoisine torneineen ja hopeanvärisine sipuleineen (joiden pinta on lehtikuusipaanua), näky oli suurin piirtein surrealistinen. Eräs laivalla tapaamani tuttu kiinnitti huomiota siihen, että Solovetski on kuvattu 1000 ruplan seteliin. Setelin kuvassa luostarin torneissa ei kuitenkaan ole sipuleita. Seteli siis kuvaa Solovetskia sellaisena kuin se oli vankileirin aikaan, vaikka siinä vaiheessa, kun seteli tuli markkinoille, sipulit oli jo palautettu.

Oppaamme Margarita kertoi pitkään ja perusteellisesti luostarista, jonka perustivat munkit Herman, Savvati ja Zosima. Tarinan mukaan he (tai ainakin Herman) kaipasivat paikkaa, jossa saisi häiritsemättä olla yhteydessä Jumalaan. Voi olla ja voi ei, Novgorodin hallitsijan siunaus luostarin perustamiselle tuli takuulla siksi, että hän halusi vakiinnuttaa ortodoksikirkon ja venäläisten vallan tällä alueella, jonka hallinnasta Novgorod ja Ruotsi kilpailivat.
Saavuimme Solovetskiin illansuussa. Läksimme pienellä laivalla valaita katsomaan puolen yön jälkeen. Valaiden vuorokausi kuulemma seuraa vuoroveden rytmiä, joka on vähän yli 11 tuntia. Joskus aamuyhden ja aamukahden välillä oli vuoroveden minimi ja paras valaiden katseluaika.

Näimme valaita useita kymmeniä. Valas tosin vilahtaa pinnalla vain hyvin lyhyen aikaa. Ensin kuuluu äänekäs “puuh”, kun valas vetää henkeä. Sitten vasta näkee pään ja sen jälkeen vilausta selästä, vain harvoin vilauksen pyrstöstä. Niemi, jonka luona olimme, jatkuu veden alla harjanteena ja sen luona on paljon pohjamatoja, joita valaat syövät. Valas löytää hiekan alla olevat pohjamadotkin tutkansa avulla.

Pääosa valaista oli 100-200 metrin päässä meistä, mutta muutama “tiedustelijavalas” tuli lähelle ja sukelsi jopa veneemme alta. Valoisassa kesäyössä näkyi selvästi, että aikuiset maitovalaat ovat valkoisia mutta lapset ovat harmaita, sitä tummempia mitä nuorempia ovat. Yksi lähellemme tulleista tiedustelijoista oli äiti, jolla oli lapsi mukanaan.

Rauno asensi veden alle mikrofonin, ja saimme kuunnella kaiuttimista valaiden ääntä. Koska kuuloalueemme kattaa vain pienen osan valaiden kuulo- ja äänialueesta, saimme tietysti vain kalpean aavistuksen valaiden ääntelystä. Kuulimme monenlaista naksahtelua, suhinaa ja välillä myös vihellysmäisiä ääniä.

Rauno kertoi, että kesä pari sitten kokeiltiin, voiko valaiden kanssa “keskustella”. Muutama muusikko soitti erilaisia instrumentteja, muun muassa huilua. Valaiden ääntelyn tallenne osoittaa, että muutaman kerran valaat vastasivat. Sitä emme kuitenkaan tiedä, mitä valaat kuulivat ja mitä ne sanoivat. Voipa hyvin olla että ne tunnistivat musiikin musiikiksi ja vastasivat laulaa luikauttamalla. Kun ihminenkin ääntelee myös nautinnokseen, miksei myös valas.

Pääsimme nukkumaan joskus kolmen maissa yöllä.