“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Solovetski on kuin Pispala potenssiin sata

Tänään sää on selvästi kylmempi. Läksimme jonkin matkan päässä Solovetskin pääsaaresta olevalle pienemmälle Jänissaarelle katsomaan jatulintarhoja. Siellä on maailman suurimmat jatulintarhat. Opas kertoi että kaiken kaikkiaan Solovetskin saariryhmässä on yli 30 jatulintarhaa, myös pääsaarella on niitä. Oppineilla on erilaisia tulkintoja siitä, miksi jatulintarhoja tehtiin. Kun varmaa tietoa ei ole, kukin saa valita mieleisensä, ainakin tällainen maallikko. Minua miellytti eniten se selitys, että ihmisen kuoltua vainajan sielu kuljetettiin labyrinttikuviota myöten tuonpuoleiseen maailmaan. Siihen aikaan ajateltiin, että sielun monimutkaisesta matkasta tuonpuoleiseen on vainajalle etua, oliko se nyt niin että seuraava elämä on sitten pitempi, tai jotain.

Ennen paluulaivan lähtöä ehdimme vähän kävellä Solovetskin pääsaarella. Kylässä on uskomattoman lutuisenleppoisa tunnelma, vähän kuin 1970-luvun Pispala potenssiin sata. Asuinrakennukset ovat vanhoja puutaloja, joista useimmat ovat eriasteisesti rapistuneita, mutta silti tosi kauniita. Suunnilleen joka piha on melkein kokonaan kasvimaana, mutta kukkapenkille on silti aina tilaa. Pihoja ja teitä lukuunottamatta kaikki maa puskee villejä kasveja. Ruohojen ja kukkien lomassa lojuu kaikenlaisia romuja, laivanhylyistä maatalouskoneisiin. Lehmät ja vuohet kuljeskelevat ympäriinsä. Meidänkin majatalomme pihassa kävi pariin otteeseen lehmiä, joita isäntäväki hätisteli pois. Heinää syövä tai maassa makaava märehtivä lehmä luostarin tsasounan tai muurin vieressä on tosi hellyttävä näky. Saarella on muutama auto ja moottoripyörä, muutoin melkein kaikki on kuin olisi siirrytty ajassa 70-80 vuotta taaksepäin. Saaren historiassa on tietenkin tosi synkkä kausi, kun se oli Stalinin aikaan vuosikymmenet vankileirinä. Mutta se ei vierailijan silmään näy muulla tavoin kuin siten, että luostarin rakennuksissa on sen ajan brutaaliuksien jäljiltä vielä paljon korjattavaa.

Paluumatka oli pitkä, mutta aika ei käynyt pitkäksi, matkaporukka oli tosi hauska. Ylimmäinen hauskuttajamme oli “Norppaklubissa” vuosikymmenet vaikuttanut Veikko Kilkki, joka on aikoinaan ollut muun muassa Länsi-Savo-lehden toimittaja.