“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Soini soutaa ja huopaa. Kohti Washingtonia.

Timo Soini on muuttanut mielensä ja asettuu ehdolle Europarlamenttiin, mutta ilmoittaa jo nyt jatkavansa puoluejohtajana ja haluavansa palata kevään 2011 vaaleissa takaisin eduskuntaan. Minusta tämä Soinin eestaas-steppi näyttää hyvin kyyniseltä taktikoinnilta. Soini ilmeisesti pelkää, että rasistisista puheistaan syytteen saanut Halla-Aho saa tuekseen riittävän määrän allekirjoituksia ja asettuu ehdolle, mikä hajottaisi perussuomalaisten äänet niin, että puolue jäisi ilman paikkaa. Varmistaakseen mahdollisimman paljon ääniä puolueelleen Soini asettuu itse ehdolle, vaikka ei oikeasti aio keskittyä mepin työhön vaan puoluejohtajuuteen Suomessa. Ja oltuaan meppinä alle kaksi vuotta, eli noin kolmasosan vaalikaudesta, hän palaisi taas Suomen eduskuntaan, ja tilalle nousisi kuka tahansa nyt sitten onkaan saanut toiseksi eniten ääniä samassa vaaliliitossa. Minusta tämä on kansalaisten ja äänestäjien halveksimista. Veikkaanpa, että kristillisdemokraatteja nyt kaduttaa raskaasti perussuomalaisten kanssa solmimansa vaaliliitto.

Jutta Urpilainen esittää veroremonttia, jossa työn verottamisen sijasta lisättäisiin pääomaveroja, kulutusveroja ja ympäristöveroja. Hyvä hyvä. Voi olisipa SDP kannattanut samaa linjaa myös ollessaan hallituksissa. Lipposen hallituksissa vihreät saivat yksin vääntää ympäristöverojen puolesta. Vanhasen ykköshallituksen valtiovarainministeri oli Heinäluoma, joka ei ympäristöveroista juuri puhua pukahtanut. Vanhasen kakkoshallitus juuri äsken päätti nostaa ympäristöveroja määrällä, josta demarit eivät Lipposen hallitusten aikaan suostuneet edes keskustelemaan, ei sen puoleen kokoomuskaan.

Olen menossa kohti Washingtonia, jossa perustetaan maanantaina ja tiistaina kansainvälinen ilmasto- ja energiaturvallisuuskomissio (International Commission on Climate and Energy Security). Sen tehtävänä on edistää toisiaan tukevia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, energian saannin turvaamiseksi ja maailmantalouden nostamiseksi takaisin jaloilleen. Komission perustajajäseniksi on kutsuttu parlamentaarikkoja eri puolilta maailmaa, Euroopasta, Yhdysvalloista, Kanadasta, Japanista, Venäjältä, Kiinasta, Intiasta, Indonesiasta, Meksikosta, Etelä-Koreasta ja Etelä-Afrikasta. Minut on kutsuttu yhdeksi Europarlamentin edustajista. Komission perustaminen on jatkoa Globe-parlamentaarikkoverkoston piirissä järjestetylle ilmastodialogiprosessille, joissa olen ollut mukana vuodesta 2005 eli alusta alkaen.

On hyvin mielenkiintoista päästä pääkallonpaikalle näkemään sitä, miten USA:n ilmastopolitiikka on kehittymässä. Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluvirasto EPA, joka suurin piirtein vastaa ympäristöministeriötä, on ilmoittanut, että ilmastonmuutos on uhka kansanterveydelle – niin kuin onkin. Tämä on merkittävä virstanpylväs siksi, että USA:n laki antaa EPA:lle mahdollisuuden säädellä sellaisia päästöjä, jotka uhkaavat kansanterveyttä. Presidentti Bushin aikana EPA ei saanut tällaista sanoa.

Obaman lähipiiristä on toisaalta vuotanut tietoja siitä, että presidentti ei todennäköisesti saa kongressia hyväksymään USA:n omaa lähivuosikymmenien päästövähennysohjelmaa ennen Kööpenhaminan konferenssia, mikä todennäköisesti tarkoittaisi, että USA ei ole vielä ensi joulukuussa Kööpenhaminassa valmis solmimaan seuraavaa ilmastosopimusta. Toisaalta Obama on ilmoittanut, että vihreän elvytyksen budjetista ei tingitä. Samana päivänä, kun EPA:n uusi kanta ilmastonmuutokseen julkistettiin, Obama sanoi, että “voimme jäädä maailman suurimmaksi tuontiöljy viejämaaksi tai muuttua maailman johtavaksi uusiutuvan energian viejämaaksi … jo sukupolven ajan olemme tienneet oikean vastauksen.”

Kansainvälisessä lehdistössä on mielenkiintoista keskustelua pankkikriisistä ja siitä, miten USA yrittää sitä ratkaista. Perjantain International Herald Tribunessa kolumnisti Gail Collins irvailee sille, että Obaman valtiovarainministeri Tim Geithnerin suunnitelma pankkien pelastamiseksi näyttää koko lailla samalta kuin Bushin valtiovarainministeri Hank Paulsonin. Viikonlopun Financial Times kertoo etusivullaan, että liberaalit kellokkaat ovat arvostelleet jyrkästi Obaman pankkipolitiikkaa. Äskettäin Nobelin talouspalkinnon saanut Paul Krugman on nimittänyt suunnitelmaa ottaa valtion vastuulle “myrkyllinen omaisuus” tai roskalainat, “cash for trash”, eli “roskasta rahaa” –ohjelmaksi ja että se on “heikosti verhoiltu yritys siirtää liikepankeille satoja miljardeja dollareita veronmaksajien rahaa”. Taloustieteilijä Joe Stiglitz on kuvannut suunnitelmaa “amerikkalaisten ryöväämiseksi”. Obamaa, Geithneria ja Lawrence Summeria, joka on Obaman talouspoliittinen neuvonantaja, on arvosteltu alistumisesta samojen finanssipiirien komenneltaviksi, jotka ovat ajaneet talouden lamaan.

No, kaikki eivät yhdy arvostelukuoroon. Brad DeLong, joka kuului Clintonin avustajakaartiin, sanoo, että 30-luvun lamasta alkaen jokainen pankkikriisi on voitettu sillä, että valtio on antanut pankeille pääomaa. Hän sanoo, että “meidän on kysyttävä itseltämme, haluammeko saada talouden jaloilleen vai haluammeko rangaista pankkiireita. En usko, että voimme tehdä molemmat.”

Koin 1990-luvun alun kotimaisen laman ja pankkikriisin tuoreena kansanedustajana. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana olin silloisen hallituksen ja opposition neuvotteluissa Suomen pankkitukipaketista. Mittasuhteet olivat toiset, mutta periaatteessa väittelimme samoista asioista. Kansalaiset olivat raivoissaan tuen antamisesta pankeille, mutta toisaalta ymmärsimme, että talouden elpyminen ei lähde käyntiin, ellei pankkijärjestelmää saada taas toimimaan. Jos pankit olisi päästetty nurin, siitä olisivat kärsineet nekin velalliset, jotka hoitivat lainansa säntillisesti, ja lasku veronmaksajille talletustakuiden kautta olisi ollut vielä isompi. Neuvotteluissa me silloinen oppositio vaadimme, että pankkituen pitää olla vastikkeellista eli valtion pitää saada antamaansa pääomatukea vastaava omistusosuus. Näin päätettiin. Kansallispankki ei halunnut valtiota omistajien joukkoon ja järjesti “kansallisannin”, jossa tuhannet ihmiset merkitsivät KOP:n osakkeita siinä uskossa, että pankki pysyy pystyssä. Todellisuudessa se fuusioitui vähän päästä SYP-pankin kanssa Meritaksi. Merita jäi lyhytikäiseksi, se yhdistyi suomalais-ruotsalaiseksi Nordeaksi.

Jokin aika sitten kulin eräässä finanssikriisiä koskevassa keskustelussa, että kaikkia maailman tähänastisia pankkikriisejä koskevan analyysin mukaan tervehtyminen ei ala ennen kuin roskalainat tai roskaomaisuus on poistettu pankkien taseista.

En pätkääkään kadehdi niitä, joiden vastuulla pankkikriisin hoito on. Sitä, miten vaikeaa on tehdä oikeita päätöksiä, havainnollistaa myös Nicholas D. Kristofin kolumni perjantain International Herald Tribunessa. Hän kertoo Philip Tetlockin kirjasta “Expert Political Judgment” (asiantuntijoiden politiikka-arviot), jossa on käyty läpi 284 ekspertin esittämät noin 82 000 ennustetta 20 vuoden ajalta. Nämä ennusteet pitivät keskimäärin kutinsa vain aavistuksen verran paremmin kuin olisi voinut ennustaa umpimähkään arvaamalla.

Ennusteiden osuvuuteen ei lainkaan vaikuttanut niitä esittävien asiantuntijoiden koulutustaso eikä asiantuntemusala. Ei siis ollut väliä, olivatko asiantuntijat tohtoreita vai eivät, ja olivatko he taloustieteilijöitä, yhteiskuntatieteilijöitä, toimittajia vai historioitsijoita. Myöskään sillä ei ollut vaikutusta, oliko heillä kokemusta päätöksenteosta tai käytettävissään luottamuksellista tietoa. Myöskään kokemuksen pituus ei vaikuttanut. Kuuluisuus vaikutti – mutta käänteisesti eli kuuluisa ennustaja meni metsään useammin kuin muut. Persoonallisuus, tai tiedonkäsittelytapa, vaikutti selvimmin ennusteen osuvuuteen. Ihmiset, joita Tetlock nimittää “siileiksi”, ja joilla on kapea katsantokanta ja jyrkät näkemykset, tapaavat ennustaa huonosti. “Ketut”, jotka ovat va
rovaisempia ja joustavampia ja valmiimpia korjaamaan näkemyksiään sekä huomaavat enemmän vivahteita, ennustavat paremmin. “Siilien” räväkät lausunnot saavat kuitenkin usein paremmin julkisuutta.

No eipä ihme, että talousennusteet menivät niin pahasti pieleen. Olisipa mainiota, jos joku tekisi vastaavan analyysin myös teknologiaennusteista.