Sisäilmasta sairastuneille kuuluu hoito ja sosiaaliturva

Virallinen Suomi suhtautuu oudon kaksijakoisesti sisäilmaongelmiin. Kun on kyse rakennuksista, ongelmaa pidetään todellisena. Mutta kun on kyse oireilevista ja sairastuneista ihmisistä, asenne on toinen. 
Rakennusten kosteusvaurioiden korjaamista voidaan vitkutella ja menetelmistä kiistellä, mutta harva kyseenalaistaa, että korjata pitää. Pari vuotta sitten pääministeri Sipilän johdolla käynnistettiin Terveet tilat 2028-hanke, jonka tavoite on saada kaikki valtion ja kuntien rakennukset käyttäjilleen turvallisiksi. 
Ongelma koskee satojatuhansia. Monet saavat työpaikoillaan, kouluissa, kodeissaan oireita, jotka helpottuvat muualla. Joidenkin oireet ovat äityneet niin, että työnteko, koulunkäynti tai kotona asuminen on mahdotonta. Mutta kun he hakevat apua, usein suhtaudutaan kuin vikaa olisi vain korvien välissä. 
Tätä perustellaan sillä, että tieteellinen näyttö siitä, mikä täsmälleen rakennuksissa sairastuttaa, on ristiriitaista ja epätäydellistä. Mielestäni silloin asiaa pitää tutkia lisää. Johtolankoja on. 
Kauan on tiedetty, että kosteusvaurioissa viihtyvien mikrobien joukossa on hyvinkin ilkeitä homeita, jotka tuottavat voimakkaita toksiineja, sekä eläimille että ihmisille vaarallisia.
Helsingin ja Turun yliopistoissa on tehty tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että huoneesta kerätyn yläpölyn, siis esimerkiksi ovilistan päälle kertyneen pölyn toksisuus on yhteydessä saman tilan käyttäjien oireiluun.
Vuonna 2008 monitieteinen tutkijaryhmä analysoi neljän helsinkiläisen koulun ilmanvaihtokanavat selvittääkseen, löytyykö niistä mikrobitoksiineja. Löytyi.
Mielestäni olisi perusteltua käyttää esimerkiksi näitä tutkimuksia johtolankoina lisätutkimuksille. Mutta sen sijasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos keskittyvät puhumaan ”toiminnallisista häiriöistä”. Niillä tarkoitetaan oireita, joille ei huolellisten tutkimustenkaan jälkeen löydy ”järkisyytä”, elimellistä selitystä.
Terveet tilat -hankkeen alla valmistellussa kansallisessa sisäilma ja terveys -ohjelmasta jää käteen lähinnä puhetta toiminnallisista häiriöistä, jollaisten hoidoksi tarjotaan erilaisia psykoterapian muotoja. 
En ota kantaa siihen, missä määrin psykoterapia auttaa esimerkiksi tinnitukseen tai kipuihin, joihin ei löydy selitystä. Mutta en pidä uskottavana, että kaikki tai edes pääosa ”homerakennusten” aiheuttamista oireista ja sairauksista olisi aivoperäistä.
Työterveyslaitos on tutkinut psykoterapian tai kognitiivisen terapian vaikuttavuutta sisäilmasta sairastuneiden hoidossa. Tulos oli vesiperä, ei auttanut. Tämä julkaistiin myös Neurobiology-lehdessä. Siitä huolimatta työterveyslääkäreitä koulutetaan ohjaamaan sisäilmasta oireilevat potilaat terapiaan.
Järkyttävintä on saada viestejä ihmisiltä, jotka ovat pudonneet turvaverkkojen ulkopuolelle. He eivät voi käydä töissä, koska sairastuvat työpaikalla, mutta eivät saa sairauseläkettä, koska heitä ei pidetä työkyvyttöminä. Jotkut eivät voi asua kodissaan. Heitäkään yhteiskunta ei auta. 
Ihmisillä on oikeus diagnoosiin, hoitoon ja sosiaaliturvaan, silloinkin kun sairauden aiheuttajaksi epäillään sisäilmaa.