Seksiä?

Kolumni TEK-lehdelle 18.04.08

Seinillä miespuolisten työtoverieni pöytien vieressä roikkui kalentereita, joissa oli isorintaisia naisia verhoutuneina hiuksiin, kylpyvaahtoon ja märkiin harsoihin. Kalentereissa mainostettiin voiteluöljyjä, rullalaakereita, hammashihnoja ja sähkönappuloita. Vuosi oli 1979 ja olin ensimmäisessä työpaikassani DI:ksi valmistumisen jälkeen, yhdessä Suomen silloin suurimmista teollisuusyrityksistä.

20 vuotta myöhemmin vierailin kansanedustajana suomalaisessa paperitehtaassa. Valvomon seinällä silmääni sattui tyttökalenteri. Tuttua, huokasin.

Vuosituhannen vaihteen aikoihin Enso pani hynttyyt yhteen ruotsalaisen Storan kanssa. Vähän sen jälkeen firman mainoskalenterista nousi Ruotsissa äläkkä. Yhden kuukauden kuvassa oli näkymä suomalaiselta tehtaalta. Seinällä erottui puolipukeisen tytön kuva. Firman johto kiirehti vakuuttamaan, että moinen ei kuulu firman arvoihin. Kalenterit pantiin silppuriin ja tytönkuvat kiellettiin firman tiloissa.

Suomessa suhtautuminen sukupuoliseen häirintään on eri planeetalta kuin muissa Pohjoismaissa, ja ainakin valtaosassa Länsi-Eurooppaa.

Suomen eduskunnassa saatoin milloin tahansa kuulla kommentteja kaula-aukoista ja sääristä. Euroopan parlamentissa en ole sellaista kohdannut. Pohdin avustajieni kanssa, johtuuko tämä vain iästä. Mutta myöskään avustajani, kaksi kolmekymppistä naista, eivät Europarlamentissa ole kohdanneet vastaavaa.

Sen sijaan juuri ennen tämän kirjoittamista yksi Suomen eduskunnassa töissä oleva tuttu nuori nainen kertoi saaneensa eräältä eduskunnan virkamieheltä sähköpostilla toistuvasti tapaamispyyntöjä. Viestit eivät loppuneet, vaikka nuori rouva ilmaisi selkokielisesti, ettei halua tällaisia yhteydenottoja. Tämän kuulin sen jälkeen, kun eduskunnan johto ilmoitti ryhtyneensä toimiin kitkeäkseen talosta sukupuolisen häirinnän.

Julkiseksi saldoksihan eduskunnan häirintäraportista jäi lähinnä, että häirinnästä älähtäminen on enemmän väärin kuin itse häirintä. Helsingin Sanomathan teki Julkisen sanan neuvoston mielestä väärin julkaistessaan muutaman kansanedustajat nimet. Kuitenkin nämä nimet olivat tulleet esille useiden lehden haastattelemien naisten kertomuksissa.

Tätä kirjoittaessa en tiedä, kuinka Ilkka Kanervan käy. Hymy-lehti, jossa hänen tekstiviestejään julkaistaan, ei vielä ole ilmestynyt. Mutta viimeksi irlantilainen nainen kysyi minulta, miten on mahdollista, että ulkoministeri voi jatkaa tehtävässään. Jo silloin kun Kanerva ensi kertaa jäi kiinni tekstiviestitulvasta nuorille ulkonäköammattilaisille, mukaan lukien työtarjouksilla vihjailu, ihmettelin miten oli mahdollista, että hänet valittiin jatkamaan eduskunnan varapuhemiehenä kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Sukupuolisessa häirinnässä ei ole kysymys seksistä, vaan alistamisesta. Kansanedustaja Pekka Vilkuna sanoi Hesarille, että jos ei juttuja kestä, pitää pohtia uudestaan ammatinvalintaansa. Niinpä. Kun naisia ei voida enää sulkea pois perinteisistä miesten linnakkeista, halutaan ainakin tehdä selväksi, että täysi ihmisarvo ei kuulu heille.

Suosittelen yksinkertaista testiä. Mieti miten haluaisit tyttäresi työtoverien suhtautuvan häneen.