Sedän hautajaiset

Tuija Brax sanoo Aamulehdessä, että toisin kuin muissa Pohjoismaissa, äänestysaktiivisuus laskee, alle puolet suomalaisista pitää demokratiassa elämistä tärkeänä, nuorten usko vaikuttamismahdollisuuksiinsa on Euroopan huonoin. Tuijan mielestä on kyse demokratian kriisistä. Hän miettii, onko kyse laman lapset -ilmiöstä.

Havainnot ovat merkittäviä. Varmaan laman arvet ovat osa selitystä. Mutta itse mietin myös, ovatko kyseessä myös sodan ja suomettumisen kauden jättämät arvet. Suomessa on jotenkin karu ja säälimätön meininki, vähän joka puolella, työpaikkojen ilmapiirissä, politiikassa, kaupunkisuunnittelussa ja ties missä. Esimerkiksi poliittista päätöksentekoa on kauan hallinnut henki, että kaikenlaista mitä ihmiset eivät oikeasti haluaisi, on muka pakko tehdä. Kylmän sodan aikana teeskennelty ystävyys entisen vihollisen kanssa oli oikeasti pakko. Mutta esimerkiksi viidennen ydinvoimalan rakentaminen ei ollut ainoa vaihtoehto, vaikka se sellaisena esitettiin. Vuotoksen altaan ajamistakaan ei ole lopetettu edes vaikka asiasta on korkeimman hallinto-oikeuden päätös. Suomessa on vuosikymmenet rakennettu rumaa ympäristöä, kun muu muka ei ole taloudellista. Siinäkin asiassa eroamme muista Pohjoismaista.

Tänäänkin menin junalla Helsinkiin, Yrjö-setäni hautajaisiin. Yrjö oli isäni seuraavaksi nuorempi veli. Isä on 11-päisestä sisarusparvesta. Yrjö on isän nuoremmista sisaruksista ensimmäinen, joka kuoli luonnollisen kuoleman. Hän oli kuollut kotiinsa palattuaan pojantyttärensä valmistujaisjuhlasta.

Muistotilaisuus oli hyvin lämminhenkinen, paikalla oli melkein pelkkää lähintä sukua, vaikka Yrjö työurallaan eteni aika korkeaksi johtajaksi. Hassin suvun tapaan useampikin ihminen kertoi hauskoja tapauksia vainajan elämästä. Joskus kun olen ollut toisenlaisissa hautajaisissa, joissa ihmiset vain istuvat vakavina ja hädin tuskin keskustelevat hiljaa, se on tuntunut tosi ankealta.