“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Saimme suihkun

Saksalaispoliitikot luopuvat Nokia-kännyköistään protestiksi Nokian Bochumin tehtaan sulkemista vastaan. Voi kun tietäisi missä kaikessa on Stora Enson paperia, mielelläni boikotoisin sitä!

Huhut vellovat ensi viikolla julkistettavasta EU:n komission ilmastopaketista ja siihen komission viime metrien väännössä tulevista muutoksista. No, ensi keskiviikkona näemme, mitä komissio ehdottaa. Teollisuus tietysti lobbaa nyt komissiota, huhut kertovat muun muassa, että useampi teollisuudenala yrittää päästä siihen kultapossukerhoon, jolle jaetaan päästöoikeuksia ilmaiseksi myös vuoden 2013 jälkeen.

Financial Timesille on vuotanut komission sisäinen raportti, jossa asetetaan EU:n biopolttoainetavoite kyseenalaiseksi. Ympäristökomissaari Dimas on sanonut BBC:lle että on parempi luopua biopolttoaineen 10 %:n tavoitteesta kuin ottaa riski, että sillä aiheutetaan ympäristölle vain haittaa.

“Uuden” talomme pihasaunaan on nyt saatu suihku. Elintaso nousi ratkaisevasti. Saunan lattia on myös korjattu siten, että siellä voi käyttää vettä. Saunoimme ensi kertaa uudessa kodissamme. Yöksi nousimme Rovaniemen yöjunaan, koska huomenna on ystävämme Jorman hautajaiset.