Saharov-palkinto kiinalaiselle ihmisoikeustaistelijalle
Europarlamentti päätti antaa vuosittaisen Saharov-palkinnon ihmisoikeuksien ja sananvapauden puolesta tehdystä työstä kiinalaiselle ihmisoikeusaktivistille Hu Jialle, joka on toiminut erityisesti Internetin kautta. Hu oli vihreiden asettama ehdokas palkinnon saajaksi. Hu suljettiin kotiarestiin viime vuoden joulukuussa ja tämän vuoden alussa hänet tuomittiin vankilaan kolmeksi ja puoleksi vuodeksi. Hän sairastaa maksakirroosia eikä saa siihen asianmukaista lääkärinhoitoa.
Täysistunnossa oli pitkä äänestysrupeama budjetista. Vihreiden ehdotus siitä, että härkätaisteluja varten kasvatettavilta häriltä pitää poistaa EU-tukiaiset, ei mennyt läpi, numerot olivat puolesta 245 ja vastaan 299. Sen sijaan läpi meni vihreiden ehdotus siitä, että sen jälkeen kun meppien uusi palkkajärjestelmä astuu voimaan ensi vaalikauden alusta eli heinäkuussa, meppien vapaaehtoisen eläkerahaston kautta ei enää voi hankkia itselleen lisäeläkettä. Tuota vapaaehtoista eläkerahastoahan on arvosteltu, ja syystä, siitä että se tarjoaa kohtuuttomat edut veronmaksajien kustannuksella.
Ajankohtaispäätöslauselmista yksi käsitteli merirosvousta. Dany Cohn-Bendit hurrasi, kun siinä meni läpi vihreiden ehdotus, jossa tuomittiin aseiden myynti merirosvojoukkioille ja vaadittiin myös viranomaisia toimiin, joilla estetään aseiden päätyminen merirosvojoukkojen käsiin. Toinen päätöslauselma käsitteli lentokentille ehdotettuja läpivalaisulaitteita, joista siis tarkastajat näkevät matkustajien kropan ääriviivat vaatteiden alta. Konservatiivit ehdottivat päätöslauselmasta poistettavaksi kohtaa, jossa todettiin ettei noiden laitteiden terveysvaikutuksia ole kunnolla tutkittu ja ettei niiden käyttöönotolle asetettuja ehtoja ole täytetty. Konservatiivit hävisivät.
Kotimatkalla luin lehdistä, että Sarah Palin on hankkinut republikaanipuolueen piikkiin vaatteita, asusteita ja koruja itselleen ja perheenjäsenilleen 150 000 dollarin edestä. Ja hän esittää tavallista lätkämammaa. Guardian kertoo myös, että John McCainin Cindy-vaimon asu siinä puoluekokouksessa, jossa hänen miehensä nimettiin presidenttiehdokkaaksi, maksoi arviolta 300 000 dollaria. Cindy lienee kuitenkin hankkinut puvun omilla rahoillaan, hänhän on upporikas. Puku, jota Michelle Obama piti demokraattipuolueen vastaavassa tilaisuudessa, arvioidaan 1500 taalan hintaiseksi. On sekin aika hintava, mutta ei sentään omakotitalon arvoinen.
Nicholas Stern kirjoittaa Guardianissa vähän vakavammasta asiasta, finanssikriisin ja ilmastonsuojelun suhteesta. Stern katsoo finanssimyllerryksen, joka on muhinut noin 20 vuotta, osoittavan, että seuraukset ovat sitä pahemmat mitä kauemmin ongelmat yritetään painaa villaisella. Sama läksy pätee ilmastonmuutokseen.
Guardian kertoo YK-raportista, jonka mukaan rikkaitten ja köyhien välinen kuilu on New Yorkissa yhdeksänneksi pahin maailman kaikista kaupungeista. Atlantassa, New Orleansissa, Washingtonissa ja Miamissa epätasa-arvoisuus on samalla tasolla kuin Kenian Nairobissa ja Norsunluurannikon Abidjanissa. Pahin rikkaitten ja köyhien välinen kuilu oli eräissä Etelä-Afrikan, Namibian ja Latinalaisen Amerikan kaupungeissa. Raportin mukaan afroamerikkalaisen yhdysvaltalaisen elinajanodote on samaa tasoa kuin kiinalaisen ja joidenkin Intian osavaltioiden asukkaiden. Rikkaitten ja köyhien välinen kuilu oli pienin Pekingissä. Eurooppa sijoittui vertailussa kohtalaisen hyvin, ja Euroopan maista tasa-arvoisimmiksi arvioitiin Tanska, Suomi, Alankomaat ja Slovenia.
Kalevan mukaan Suomen liikenneministeriö suunnittelee ensi vuoden alusta autoihin pakollista tarraa, josta näkyisi niiden polttoaineenkulutus ja hiilidioksidipäästöt. Kannatan! Itse asiassa olen ehdottanut ihan samaa siihen direktiiviin, jolla säädetään uusien autojen hiilidioksidipäästörajat EU:ssa.
Muita poimintoja uutisvirrasta:
Parin päivän takaisessa International Herald Tribunessa Daniel B Botkin kirjoittaa, että nykykäytöllä käyttökelpoiset uraanivarat loppuvat 80 vuodessa. Ja jos nykyinen fossiilisten polttoaineiden käyttö korvattaisiin ydinvoimalla nyt heti, uraani riittäisi alle 5 vuodeksi. Jos sen sijaan kaikki tarpeelliset hiilidioksidipäästövähennykset tästä eteenpäin toteutettaisiin ydinvoimalla, käyttökelpoisina pidetyt uraanivarat loppuisivat vuoteen 2019 mennessä ja kaikki tunnetut uraanivarat vuoteen 2038.
Die Zeit-lehdessä Andrea Böhm ja pari muuta ovat kirjoittaneet, että USA:ssa myönnetty 700 mrd dollarin pankkituki on viisinkertaisesti se summa, joka maailmassa vuosittain tarvittaisiin YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamiseen (joista tärkein on köyhyyden puolittaminen). Saksan pankkituella, 500 mrd dollarilla, saisi 40 vuodeksi lääkkeet maailman AIDS-potilaille.
Kun tulin kotiin ja kömmin Jukan viereen vähän ennen puoltayötä, Jukka alkoi kertoa uudessa New Scientistissa olleesta jutusta. Siinä selitettiin, ettei ilmastonsuojelu voi olla pelkästään helppoa ja kivaa, kun ihmisiä on kohta yhdeksän miljardia. Aineellinen talouskasvu ei voi jatkua.